Laueropterus vitriolus – uusi lentolisko, jonka luut näyttävät hapon syövyttämiltä
Dino-kortti:
- Nimi: Laueropterus vitriolus
- Suomeksi: Ei vielä vakiintunutta nimeä (lempinimi ”punasiipi”)
- Nimen merkitys: ”Lauerin siipi” – René ja Bruce Lauerin mukaan sekä kreikan pteron (siipi); lajinimi vitriolus latinan sanasta vitriolum (rikkihappo)
- Eli: Myöhäinen jura (tithonkausi), noin 150–143 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Saksa (Schaudibergin louhos, Mühlheim, Baijeri)
- Siipien kärkiväli: Noin 1 metri
- Ravinto: Ei suoraan tunnettu; todennäköisesti pieniä saaliseläimiä
- Löytövuosi ja kuvaaja: Löydetty noin 2007, kuvattu 2026 (David Hone)
- Holotyyppi: LF 6268 (Lauer-säätiö)
- Tunnusmerkit: Yksi ryhmänsä suurimmista (~1 m); punertavat, happomaisesti syöpyneet luut; täydellinen mutta hajonnut luuranko
Laueropterus vitriolus on vuonna 2026 kuvattu uusi lentoliskolaji Saksasta. On hyvä todeta heti, ettei kyseessä ole dinosaurus: lentoliskot olivat lentäviä matelijoita ja dinosaurusten sukulaisia, mutta oma erillinen eläinryhmänsä. Tämä laji erottuu erityisesti poikkeuksellisesta säilymistavastaan – sen luut ovat punertavat ja täynnä pieniä reikiä, ikään kuin happo olisi syövyttänyt niitä.
Lajin kuvasi brittiläinen paleontologi David Hone, ja tutkimus julkaistiin avoimessa PeerJ-lehdessä toukokuussa 2026. Fossiili on peräisin Etelä-Saksan kuuluisalta Solnhofenin seudulta, tarkemmin sen hieman nuoremmasta kerrostumasta nimeltä Mörnsheimin muodostuma.
Vaikka laji kuuluu lentoliskojen evoluution varhaiseen välivaiheeseen, se eli vasta myöhäisellä jurakaudella – kymmeniä miljoonia vuosia ensimmäisten lentoliskojen jälkeen. Kyseessä ei siis ole vanha laji ikänsä puolesta, vaan varhaisen kehitysasteen edustaja myöhäisessä maailmassa.
Lauerin siipi – mistä nimi tulee
Lajin nimi kantaa mukanaan kiitollisuutta. Sukunimi Laueropterus tarkoittaa ”Lauerin siipeä” ja kunnioittaa René ja Bruce Laueria, jotka ovat Lauer-säätiön kautta tehneet Solnhofenin alueen fossiileja tieteen saataville. Nimeen on yhdistetty kreikan sana pteron, joka tarkoittaa siipeä.
Lajinimi vitriolus puolestaan juontuu latinan sanasta vitriolum, joka tarkoittaa rikkihappoa. Nimi viittaa fossiilin erikoiseen pintaan: luut ovat täynnä pieniä syöpymiä ja reikiä, aivan kuin osa niistä olisi liuennut happoon. Tällaista nimi-inspiraatiota näkee harvoin, ja se kertoo, kuinka silmiinpistävä yksilön säilyminen on.
Luut kuin hapon syövyttämät
Laueropterus vitriolus -yksilön huomattavin piirre ei ole sen anatomia vaan sen säilymistapa. Kun fossiili valmisteltiin esiin, sen luut olivat värjäytyneet kirkkaan oranssinpunaisiksi, mikä antoi sille lempinimen ”red wing” eli punasiipi. Tällainen väri on lentoliskofossiileissa harvinainen.
Vielä erikoisempaa on luiden pinta. Lukuisissa luissa on reikiä ja syöpymiä, jotka muistuttavat hapon jälkiä. Lajin kuvannut tutkija on kertonut, ettei ole koskaan nähnyt vastaavaa säilymistä lentoliskolla, joten ilmiö vaikuttaa täysin ainutlaatuiselta. Juuri tämä piirre antoi lajille sen tieteellisen nimen.
Kuten muutkin saman kerrostuman fossiilit, yksilö on samaan aikaan lähes täydellinen mutta hajonnut: luut ovat tallella levyllä, mutta eivät enää luonnollisessa asennossaan toisiinsa nähden. Pehmytkudoksia ei ole säilynyt lainkaan, toisin kuin monissa kuuluisissa Solnhofenin löydöissä. Tämä yhdistelmä – täydellisyys ja samanaikainen hajanaisuus – on tyypillistä juuri tälle kerrostumalle.
Mörnsheimin muodostuma – erilainen maailma kuin Solnhofen
Fossiili löytyi Schaudibergin louhoksesta Mühlheimin kylän läheltä Baijerista. Kerrostuma, Mörnsheimin muodostuma, on hieman nuorempi kuin klassinen Solnhofenin kalkkikivi, ja se edustaa erilaista ympäristöä.
Klassisissa Solnhofenin kerroksissa lentoliskot säilyvät usein kokonaisina ja jopa pehmytkudoksineen. Tämän kerrostuman yksilöt sen sijaan ovat tyypillisesti täydellisiä mutta hajonneita, eikä pehmytkudoksia ole löydetty. Lisäksi sen lentoliskot ovat sellaisia, jotka liitetään ennemmin maaympäristöihin kuin avomereen. Tämä viittaa siihen, että kerrostuma edustaa sekä eri aikakautta että perustavalla tavalla erilaista elinympäristöä kuin tunnetummat naapurikerrostumat.
Solnhofenin saaristo myöhäisellä jurakaudella
Myöhäisellä jurakaudella nykyisen Etelä-Saksan alue oli matalan ja lämpimän meren peittämä saaristo. Tätä Solnhofenin saaristoa pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä fossiililöytöpaikoista: sieltä tunnetaan muun muassa varhainen lintu Archaeopteryx sekä lukuisia lentoliskoja, kaloja ja muita eläimiä poikkeuksellisen hyvin säilyneinä.
Tämä laji eli saariston myöhäisemmässä vaiheessa. Vaikka Solnhofenin saaristo tunnetaan ennen kaikkea meren eläimistöstä, Mörnsheimin kerrostuman aineisto kertoo myös lähempänä maata eläneestä lajistosta. Lämpimät laguunit, saaret ja matalat altaat tarjosivat monenlaisia elinympäristöjä lentäville matelijoille, ja eri kerrostumat tallensivat eri eläinyhteisöjä. Ilmassa liikkui tuohon aikaan jo monenlaisia lentoliskoja, ja juuri Solnhofenin seutu on antanut tutkijoille poikkeuksellisen tarkan kuvan myöhäisjurakauden lentävästä eläimistöstä. Laueropteruksen kaltaiset löydöt lisäävät tähän kuvaan vielä yhden palasen, joka kertoo ryhmän monimuotoisuudesta.
Varhainen monofenestraatti – välimuoto lentoliskojen kehityksessä
Luokittelultaan Laueropterus vitriolus kuuluu ryhmään nimeltä Monofenestrata. Nimi viittaa siihen, että eläimen kallossa sierainaukko ja silmän edessä sijaitseva aukko ovat sulautuneet yhdeksi suureksi aukoksi – piirre, joka erottaa nämä lentoliskot alkukantaisemmista muodoista. Tämä yhden suuren aukon rakenne keventää kalloa ja antaa tilaa lihaksille ja hermoille, ja se on yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä, joilla lentoliskojen kehitysastetta määritellään.
Laji on kuitenkin varhainen eli ei-pterodaktyloidinen monofenestraatti. Tällaiset lentoliskot edustavat välivaihetta vanhojen, pitkähäntäisten lentoliskojen ja kehittyneempien lyhythäntäisten pterodaktyloidien välillä. Ryhmä tunnistettiin omaksi kokonaisuudekseen vasta vuonna 2010, joten se on tutkimuksessa verrattain tuore. Lajin sijoittumista tähän ryhmään tukevat suuri kallo yhtenäisine aukkoineen, suhteellisen pitkät kaulanikamat sekä lyhyehkö kämmenluun ja ensimmäisen sormiluun rakenne, joka erottaa sen varsinaisista pterodaktyloideista. Kuvauksessa ei tehty erillistä sukupuuanalyysiä, vaan luokittelu perustuu näihin rakenteellisiin piirteisiin.
Millainen eläin Laueropterus oli?
Laueropterus vitriolus oli kohtalaisen suuri ryhmänsä mittapuulla: sen siipien kärkiväli oli noin metri. Se oli pienempi kuin samalla alueella ja samaan aikaan elänyt sukulaisensa Skiphosoura, jonka kärkiväli oli noin 1,75 metriä, mutta suurempi kuin useimmat muut saman välivaiheen lentoliskot.
Holotyyppiyksilö oli kuollessaan lähellä täyttä kokoaan, mihin viittaavat useiden luiden yhteenluutuminen ja eläimen yleinen suuri koko. Kuten kaikki lentoliskot, se liikkui maassa nelijalkaisesti siivet eturaajoinaan. Sen siipi muodostui ihopoimusta, jota kannatteli valtavan pitkä neljäs sormi, ja ranteen erikoinen pteroidiluu jännitti siiven etureunan kalvoa. Onttojen luiden ansiosta eläin oli kevyt suhteessa kokoonsa. Tällainen rakenne oli kaikilla lentoliskoilla, ja se teki niistä taitavia lentäjiä jo kauan ennen lintuja. Eläin oli pitkäkuonoinen ja hampaallinen. Sen tarkkaa ravintoa ei tunneta suoraan, sillä vatsansisältöä ei ole säilynyt, mutta hampaallisena ja pitkäkuonoisena se todennäköisesti pyydysti pieniä saaliseläimiä. Anatomialtaan se muistuttaa Skiphosouraa muun muassa pteroidiluun voimakkaassa kaarevuudessa sekä järeässä alaleuassa ja reisiluussa.
Neljäs laatuaan – miksi löytö on merkittävä
Laueropterus vitriolus on jo neljäs varhainen monofenestraatti, joka tunnetaan Mühlheimin löytöpaikalta. Sen seurana ovat aiemmin kuvatut Skiphosoura ja Makrodactylus sekä epävirallisesti nimetty ’Rhamphodactylus’.
Tämä on poikkeuksellista. Klassisista Solnhofenin kerroksista on löydetty satoja lentoliskofossiileja, mutta niistä vain yksi kuuluu tähän varhaiseen välivaiheeseen. Mühlheimissä taas neljä alle kymmenestä löydetystä lentoliskosta edustaa juuri tätä ryhmää. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että alueen kerrostuma tallensi erilaisen eläimistön kuin tunnetummat naapurikerrostumat, ja että nämä varhaiset muodot olivat siellä yllättävän yleisiä.
Löytöhistoria
Yksilö löydettiin noin vuonna 2007 Schaudibergin louhoksesta. Ennen päätymistään tieteelliseen tutkimukseen fossiili kulki useiden yksityisten kerääjien kautta, kunnes Lauer-säätiö hankki sen kokoelmiinsa. Säätiön panos teki mahdolliseksi sen, että näyte saatiin tutkijoiden käyttöön ja lopulta kuvattua tieteellisesti. Yksityiskokoelmissa lepäävien fossiilien päätyminen tutkimukseen ei ole itsestäänselvää, ja juuri siksi tällaisten säätiöiden työ on tieteelle arvokasta. Ilman sitä moni merkittävä löytö jäisi kokonaan kuvaamatta.
Holotyyppi, tunnukseltaan LF 6268, on säilynyt paksulla kalkkikivilevyllä, joka on noin 60 × 45 senttimetrin kokoinen. Levy on enimmäkseen harmaa, mutta sitä halkovat paksut vaaleat juovat, jotka risteävät paikoin keskenään. Näytteeseen kuuluu suuri osa kallosta, leuoista, selkärangasta ja siivistä, ja se on säilynyt poikkeuksellisen vääristymättömänä – jopa ohuet rintalevyt erottuvat selvästi.
Laueropterus vitriolus tutkimuksen kannalta
Laueropterus täydentää nopeasti kasvavaa kuvaa Mörnsheimin lentoliskoista. Jokainen uusi laji tästä kerrostumasta osoittaa, että alueen myöhäisjurakautinen eläimistö oli monimuotoisempi ja erilaisempi kuin pitkään ajateltiin.
Laji on myös muistutus siitä, että uusia löytöjä tehdään yhä myös vanhoista, hyvin tutkituista kokoelmista ja alueilta. Joskus ratkaisevaa ei ole uusi kaivaus vaan vuosia odottaneen yksilön huolellinen tutkiminen. Punertavine, syöpyneine luineen Laueropterus on tästä erityisen näyttävä esimerkki, ja se osoittaa, että tutkimuksen kohteet voivat yllättää myös säilymisellään.
Usein kysytyt kysymykset
Oliko Laueropterus dinosaurus?
Ei ollut. Se oli lentolisko eli lentävä matelija. Lentoliskot olivat dinosaurusten sukulaisia mutta kuuluivat omaan erilliseen ryhmäänsä, eivätkä ne olleet dinosauruksia.
Milloin ja missä Laueropterus eli?
Se eli myöhäisellä jurakaudella, noin 150–143 miljoonaa vuotta sitten, nykyisen Etelä-Saksan alueella. Fossiili löytyi Mühlheimin läheltä Baijerista, Mörnsheimin kerrostumasta.
Miksi laji sai nimen ”vitriolus”?
Nimi tulee latinan rikkihappoa tarkoittavasta sanasta ja viittaa fossiilin luiden pintaan, joka on täynnä pieniä syöpymiä ja reikiä, aivan kuin happo olisi liuottanut niitä.
Kuinka suuri Laueropterus oli?
Sen siipien kärkiväli oli noin metri, mikä on suuri sen oman ryhmän mittapuulla. Se oli kuitenkin pienempi kuin samanaikainen sukulaisensa Skiphosoura, jonka kärkiväli oli noin 1,75 metriä.
Mikä tekee löydöstä tärkeän?
Se on jo neljäs varhainen monofenestraatti Mühlheimin alueelta, mikä on poikkeuksellista. Löytö vahvistaa, että Mörnsheimin kerrostuman eläimistö oli erilainen kuin tunnetummissa Solnhofenin kerroksissa.