Ahvenanmaan trilobiitit ja brachiopodit — Asaphus fennicus ja Lumparnin aarteet
Suomen länsipuolella, Itämeren keskellä, kohoavat Ahvenanmaan saaret. Tämä autonominen maakunta on tunnettu kulttuuristaan, kielestään ja kauniista saaristomaisemastaan — mutta vain harva tietää, että Ahvenanmaa on Suomen fossiilirikkain alue. Ahvenanmaan trilobiitit ja brachiopodit — Asaphus fennicus mukaan lukien — muodostavat ainutlaatuisen paleontologisen kokoelman, joka kertoo kambri- ja ordoviikkikausien trooppisesta merestä, joka peitti Suomen aluetta noin 500 miljoonaa vuotta sitten.
Ahvenanmaan paleontologinen rikkaus johtuu kahdesta tekijästä. Ensiksi, alue oli kambri- ja ordoviikkikausilla matalan meren pohjaa, jossa eli runsaasti merieläimiä. Toiseksi, alueen sedimentit ovat säilyneet — toisin kuin muualla Suomessa, missä erosio ja jääkaudet ovat pyyhkineet ne pois. Vaikka osa ahvenanmaalaisista fossiileista on peräisin jääkauden kuljettamista lohkareista, ne kertovat suoraan siitä mitä Suomen meressä tapahtui.
Asaphus fennicus — Suomen oma trilobiitti
Ahvenanmaan trilobiitit ja brachiopodit — Asaphus fennicus on niiden tähti. Tämän uuden lajin löysi vuonna 2015 amatööripaleontologi Keijo Hiltunen, ja se on endeminen Ahvenanmaalle — eli sitä ei tunneta mistään muualta maailmasta. Asaphus fennicus on ordoviikkikauden (485–443 milj v sitten) trilobiitti, ja se kuuluu sukuun Asaphus, joka oli tähän aikaan yksi yleisimmistä trilobiittisuvuista Itämeren altaalla.
Trilobiitit olivat maailmanlaajuisesti hyvin onnistuneita eläimiä. Ne ilmestyivät kambrikauden alussa (n. 521 mvs) ja hävisivät permikauden lopussa (252 mvs), elettyään yli 270 miljoonaa vuotta. Niitä tunnetaan yli 20 000 lajia, mikä tekee niistä yhdeksi monimuotoisimmista fossiilisista eläinryhmistä. Asaphus-suvun edustajat olivat suhteellisen suuria — Asaphus fennicus on noin 5–10 senttimetrin pituinen, mikä on keskikokoinen trilobiitti.
Trilobiittien anatomia
Asaphus fennicus ja muut ahvenanmaalaiset trilobiitit jakavat trilobiittien tyypillisen rakenteen. Niiden vartalo on jaettu kolmeen pituussuuntaiseen osaan (siitä nimi ”tri-lobi”), ja kolmeen poikittaissuuntaiseen segmenttiin:
- Cephalon (pää): sisältää yhdistelmäsilmät (compound eyes) — fasettisilmät, jotka näkivät hyvin laajan näkökulman
- Thorax (keskiruumis): koostuu liikkuvista segmenteistä, jotka mahdollistivat eläimen kääntymisen suojaksi
- Pygidium (pyrstö): suojasi kehon takaosaa
Asaphus fennicusilla on erityisen kehittyneet silmänviuhkat — varret, jotka kohottivat silmät kehon yläpuolelle. Tämä viittaa siihen, että eläin eli pehmeällä merenpohjalla, ja se piti silmänsä mudan päällä nähdäkseen mahdolliset uhat tai saaliit.
Brachiopodit — toisen valtakunnan asukkaat
Trilobiittien rinnalla Ahvenanmaalla esiintyy runsaasti brachiopodeja eli lonkerojalkaisia. Nämä ovat simpukan kaltaisia eläimiä, jotka kiinnittyvät merenpohjaan ja suodattavat ravintoa vedestä. Tunnetuimpia ahvenanmaalaisia brachiopodi-lajeja ovat:
- Mickwitzia monilifera — pieni kambrikauden laji, jolla on koristeellinen kuori
- Obolus apollinis — yleinen ordoviikkikauden laji
- Acerotreta tanneri — kambrikauden inarticulata-brachiopodi
Vaikka brachiopodit ovat ulkonäöltään samanlaisia kuin simpukat, ne kuuluvat aivan eri eläinryhmään. Brachiopoda-pääjakson ja Mollusca-pääjakson (johon simpukat kuuluvat) eroavat sekä anatomisesti että evolutiivisesti. Brachiopodit olivat erittäin onnistuneita kambri- ja ordoviikkikausilla, mutta nykyään niitä on jäljellä vain noin 400 lajia — kun taas simpukoita on yli 100 000 lajia.
Ortokariittiset nautiloidit — kambrikauden hirviöt
Ahvenanmaan trilobiitit ja brachiopodit eivät ole alueen ainoita aarteita. Alueelta on löydetty myös 9 metrin pituisten ortokariittisten nautiloidien kuoria — varhaisia pääjalkaisia, jotka olivat aikansa jättimäisiä huippupetoja. Nämä suorakuoriset eläimet ovat mustekalojen ja kalmarien ennakkomuotoja, ja niillä oli pitkä, kierteinen tai suora kuori, jonka sisällä eläin asui.
Ortokariittiset nautiloidit metsästivät pääosin trilobiittejä ja brachiopodeja — eli niitä samoja eläimiä, joiden fossiileja Ahvenanmaalta löytyy. Tällainen ekosysteemikuva on hyvin samanlainen kuin nykyisten meren ravintoketjujen: alimpana suodattajat (brachiopodit, sienieläimet), keskellä laiduntajat ja pohjapohjasyöjät (trilobiitit, simpukat), ja huipulla pedot (nautiloidit).
Lumparn — fossiilikraatteri
Ahvenanmaan keskellä oleva Lumparn — 10 km halkaisijaltaan oleva merenselkä — on itse asiassa muinainen meteoriittikraatteri. Kraatterin ikä ei ole tarkasti tunnettu, mutta se on todennäköisesti ediakara- tai varhaiskambrikauden ajalta. Lumparnin ympäristöstä on löydetty Suomen rikkaimmat trilobiittifossiilit — kraatterin reunamilla syvännejärjestelmä on suojannut sedimenttejä erosiolta ja säilyttänyt fossiilit erinomaisessa kunnossa.
Lumparnin merkitys on kaksinkertainen: se on sekä geologinen erikoisuus (meteoriittikraatteri) että paleontologinen aarrekammio. Vain harvoin nämä kaksi ilmiötä esiintyvät samalla alueella, mikä tekee Ahvenanmaasta erityisen kohteen suomalaiselle ja kansainväliselle paleontologialle.
Geoturismi ja kerääjät
Ahvenanmaan trilobiitit ja brachiopodit ovat houkutelleet amatööripaleontologeja ja kerääjiä vuosikymmenten ajan. Keijo Hiltusen kaltaiset aktiiviset kerääjät ovat tehneet useita merkittäviä löytöjä, ja heidän työnsä on auttanut tieteellistä yhteisöä ymmärtämään alueen geologista historiaa paremmin.
Ahvenanmaan maakuntahallinto on alkanut kannustaa paleontologista geoturismia. Maarianhaminassa on suunnitelmia paleontologiselle näyttelylle, ja alueen koululaiset käyvät säännöllisesti kenttäretkillä fossiilipaikoilla. Trilobiittien hakemisen ja brachiopodien etsimisen sivutuotteena nuoret oppivat geologiaa, biologiaa ja kotiseutunsa syvempää historiaa.
Trilobiittien yleinen tarina
Trilobiitit ovat yksi maailman tunnetuimmista fossiiliryhmistä. Ne olivat merien hallitsijoita kambri- ja ordoviikkikausilla — niin yleisiä, että niistä on löydetty yli 20 000 lajia maapallolta. Trilobiitit ovat nivelialaisia (Arthropoda), eli sukulaisia hyönteisille, hämähäkkieläimille ja äyriäisille. Niiden kuori jakautui tyypillisesti kolmeen lohkoon — siitä nimi trilobiitti (latinaksi ”kolmiosainen”).
Trilobiittien koko vaihteli muutamasta millimetristä yli 70 senttimetriin (suurin tunnettu laji Isotelus rex Kanadasta). Ahvenanmaan lajit olivat pääosin keskikokoisia — muutamasta sentistä toistakymmentä senttiä pitkiä. Tämä on tyypillistä matalan, lämpimän meren trilobiiteille, joita Suomen ediakara-kambri-merialueella eli.
Ekologisesti trilobiitit olivat erittäin monimuotoisia. Niitä oli sekä pohjasyöjiä (jotka kaivoivat sedimenttiä etsien ravintoa), uimareita (jotka kuljettivat itseään aktiivisesti veden läpi), suodattajia (jotka söivät plankoneja) että jopa petoja. Tämä monipuolisuus auttaa selittämään, miksi he olivat niin onnistuneita yli 270 miljoonaa vuotta — kauemmin kuin dinosaurukset elivät.
Trilobiittien lopullinen sukupuutto tapahtui permikauden lopussa noin 252 miljoonaa vuotta sitten, samassa massiivisessa sukupuutossa, joka tuhosi noin 96 % merilajeista. Tämä on yksi historian tärkeimmistä eko-katastrofeista, ja se päätti yhden eläinryhmän valtakauden.
Suomalainen amatööripaleontologia
Keijo Hiltusen kaltaisten amatöörien rooli paleontologisessa tutkimuksessa on äärimmäisen tärkeä Suomessa. Vaikka tieteelliset laitokset tekevät systemaattista tutkimusta, ne eivät yksin voi kattaa kaikkia alueita yksityiskohtaisesti. Amatöörien kenttätyö täydentää siten ammattilaisten työtä monella tavalla.
Suomessa toimii useita aktiivisia paleontologisia järjestöjä ja yhdistyksiä. Suomen Paleontologinen Yhdistys (SPY) on tärkein keskusjärjestö, joka julkaisee jäsenilleen tietoa uusista löytöistä ja järjestää koulutustilaisuuksia. Lisäksi Helsingin yliopiston paleontologinen seura ja Geologinen seura ovat aktiivisia ammatillisten ja harrastajatutkijoiden välisen yhteistyön ylläpidossa.
Tärkein periaate amatööripaleontologialla on dokumentointi ja ilmoittaminen. Hyvät kerääjät kirjaavat tarkasti, mistä, milloin ja missä olosuhteissa fossiili on löydetty. Tämä konteksti on tieteellisesti yhtä tärkeää kuin itse fossiili — ilman sitä löytöä on vaikea tutkia luotettavasti. Hiltusen toimintatapa, jossa hän on dokumentoinut huolellisesti kaikki löydökset ja lahjoittanut osan Luonnontieteelliseen Keskusmuseoon, on mallikkaina esimerkki suomalaiselle amatööripaleontologialle.
Ahvenanmaan tulevaisuus tieteen valossa
Ahvenanmaan paleontologinen potentiaali ei ole millään muotoa loppuun hyödynnetty. Saaren itsenäinen hallinto on viime vuosina tunnustanut tämän rikkauden ja alkanut suunnitella laajempaa tieteellistä yhteistyötä Helsingin yliopiston, Åbo Akademin ja kansainvälisten partnereiden kanssa.
Vuonna 2024 alkanut Baltic Paleozoic Project on tärkeä uusi hanke, jossa Ahvenanmaa on keskeisessä roolissa. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa systemaattisesti kaikki Itämeren altaan kambri- ja ordoviikkikauden fossiilipaikat — Ahvenanmaa, Viro, Ruotsi, Latvia ja Liettua ovat kaikki mukana. Tämä tuo Ahvenanmaan tieteellistä asemaa entisestään esille kansainvälisessä yhteisössä.
Pitkällä aikavälillä Ahvenanmaa voi olla yksi Pohjois-Euroopan tieteellisistä keskuksista paleontologisessa tutkimuksessa. Yhdessä Tukholman Naturhistoriska Riksmuseetin ja Tarton yliopiston geologisten kokoelmien kanssa Ahvenanmaa muodostaa keskeisen osan fennoskandialaisesta paleontologisesta verkostosta.
Tutustu myös: Itämeren synty – Suomen järvet – Suomen kallioperä ja vanhat tulivuoret – Lappajärven kraatteri – Hiidenkirnut – Spektroliitti – Talvivaara – DinojenMaailma Youtubessa