Salon Suomusjärven Deinotherium — autotallin aarteesta tieteelliseksi sensaatioksi
Tarinassa on kaikki elokuvan ainekset: nuori biologian ylioppilas, kesämökin pihasta löytynyt outo kivi, 40 vuotta autotallissa unohduksissa — ja lopulta paljastus joka muutti Suomen paleontologian kartan. Salon Suomusjärven Deinotherium — Suomen vanhin nisäkäsfossiili on tarina, joka ei vain kerro tieteen prosessista vaan myös siitä, miten odottamattomat löydöt voivat kestää sukupolvia ennen kuin niiden todellinen merkitys paljastuu.
Deinotherium — nimi tarkoittaa ”kauheata petoa”, vaikka tämä eläin oli täysin kasvinsyöjä — oli mioseeni- ja plioseenikausien suuri norsueläin. Se eli noin 20–1 miljoonaa vuotta sitten ja muistutti monella tavalla nykyistä norsua, mutta sen syöksyhampaat kasvoivat alaleuasta alaspäin — täysin päinvastoin kuin nykyisillä norsuilla. Tämä on outo anatominen piirre, jonka tarkoituksesta tutkijat keskustelevat yhä.
Marja Simonsuuri ja kohtalokas löytö 1960
Tarinan alkupiste oli kesä 1960. Nuori biologian ylioppilas Marja Simonsuuri (myöhemmin professori Sorsa) viihtyi perheensä kanssa Salon Suomusjärven kesämökillä, kun hän kaivoi pihan maaperää noin puolen metrin syvyydestä esiin raskaan kivenmurikan. Kivi oli niin epätavallinen ja painava, ettei sitä voinut sivuuttaa.
Marja Simonsuuri luuli löytöä mammutin luuksi — ymmärrettävä päätelmä, sillä mammutin luita oli löydetty Suomesta useita. Hän vei kiven kotiinsa Espooseen, missä se sai paikan autotallista. Ja siellä se pysyi — 40 vuotta. Tämä on yksi suomalaisen paleontologian klassisia tarinoita: aarre, joka odottaa kärsivällisesti aikaansa.
Vuosi 2006 — luu palaa tieteeseen
Kun Salon Suomusjärven Deinotherium — Suomen vanhin nisäkäsfossiili lopulta tunnistettiin, oli kulunut yli puoli vuosisataa sen löytymisestä. Vuonna 2006 jo eläkkeellä oleva Marja Sorsa luovutti luun professori Mikael Forteliukselle Helsingin yliopistossa. Tutkimustulokset julkaistiin vuonna 2016 Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology -tieteellisessä lehdessä — pääkirjoittajina Mikael Fortelius, J. Sakari Salonen ja kollegat. Tulokset olivat jännittäviä:
- Luu ei ollut mammuttia — se oli paljon vanhempi
- Kyseessä oli Deinotherium-norsueläin
- Ikä: 5–19 miljoonaa vuotta — mioseenikaudelta
- Sijainti: maailman pohjoisin Deinotherium-löytö
Tämä oli sata kertaa vanhempi kuin Suomen seuraavaksi vanhin nisäkäslöytö (Vimpelin majavapato 107 000 v). Salon Suomusjärven Deinotherium siirtyi suomalaisen paleontologian aikajanalla aivan uuteen kategoriaan — se on suomalaisen nisäkäsfossiilien vanhin tunnettu edustaja.
Miten luu kulkeutui Salon Suomusjärvelle?
Salon Suomusjärven Deinotherium — Suomen vanhin nisäkäsfossiili herättää välittömästi kysymyksen: miten miosen aikainen norsueläimen luu päätyi suomalaisen mökin pihaan? Vastaus on yllättävä ja samalla looginen: se on siirtolohkare.
Luun mukana säilyi vanhaa maa-ainesta, josta tutkijat tunnistivat subtrooppisia siitepöly- ja itiötyyppejä sekä piileviä (mm. Alveolophora-suvun piileviä, jotka antavat luulle vähintään 5 miljoonan vuoden minimi-iän). Tällainen kasvilajisto ja piilevälajisto vastaa mioseenikauden ympäristöjä jossakin idässä — todennäköisesti Karjalan tai Pohjois-Venäjän alueella. Tutkijoiden päätelmä: luu kulkeutui Suomeen idästä jääkauden kuljettamana, kuin tavallinen siirtolohkare. Jäätikkö kuljetti sen useita satoja kilometrejä, ja jätti sen Salon Suomusjärvelle pleistoseenin lopussa, kun jää suli.
Tämä on harvinainen mutta merkittävä esimerkki geologisten prosessien vaikutuksesta paleontologisiin löytöihin. Suomen maaperä on monessa kohtaa ”tuotu maa” — jäätikön mukana siirrettyä materiaalia muista paikoista. Tämä tekee Suomen kallioperän ja maaperän monikerroksiseksi: pinnalla voi olla kaukaa kuljetettuja kiviä, kun taas paikkansa pitäneet kalliot ovat satoja miljoonia vuosia vanhempia.
Deinotheriumin anatomia
Deinotherium oli aikansa maailman suurin maaeläin. Suurimmat lajit, kuten Deinotherium giganteum, painoivat 8–12 tonnia ja olivat 3,5–4 metriä korkeita olkapäästä. Tämä tekee niistä suurempia kuin nykyiset afrikkalaiset norsut. Niiden käyrät alaleuan syöksyhampaat ovat ainoa todella outo piirre — niiden tarkoitus on yhä mysteeri:
- Kasvien repimisen? Mahdollista, mutta epäkäytännöllistä
- Veden kaivamisen? Joen pohjan kalliosta?
- Sukupuolivalintaa? Naaraat saattoivat valita uroksia hampaiden mukaan
- Defenssiä? Petoja vastaan?
Suomen Salon Suomusjärven Deinotherium -näytteestä ei voida tehdä yksiselitteistä lajitunnistusta, koska luu on pieni osa anatomiasta. Kuitenkin se on selvästi Deinotherium-suvun edustaja, todennäköisesti Deinotherium giganteum tai sen sukulaislaji.
Mikä luu se on?
Salon Suomusjärven Deinotherium — Suomen vanhin nisäkäsfossiili on olkavarsiluun (humerus) palanen, tarkemmin osa vasemman etujalan olkavarrn yläosaa, mutta sen tunnistus on luotettava. Tutkijat ovat verranneet luun morfologiaa muiden Deinotherium-löytöjen kanssa Euroopasta ja Aasiasta, ja vastaavuus on yksiselitteinen. Luun mineraalikoostumus ja sen sisällä säilynyt maa-aines tukevat ikäarviota.
Helsingin yliopiston Luonnontieteellisessä keskusmuseossa (Luomus) luuta voi nyt ihailla — se on yksi Suomen merkittävimpiä paleontologisia näytteitä. Sen rinnalla on Vuosaaren mammutin kyynärluu (n. 120 000 v) ja Vimpelin majavapato (107 000 v) — Suomen muut tärkeimmät nisäkäsfossiilit.
Mioseenin Suomi — palmuja ja saniaisia
Salon Suomusjärven Deinotherium kertoo myös laajempaa tarinaa: mioseenin Suomi oli aivan toisenlainen kuin nykyinen. Vaikka Deinotheriumin luu kulkeutui idästä, mioseenikaudella Suomessa itsessään kasvoi lehtimetsiä — palmuja vielä pohjoisessa Keski-Euroopassa, ja Suomessa oli vain hieman viileämpi ilmasto. Mioseenin lämpötilaoptimi noin 17–14 miljoonaa vuotta sitten oli globaalisti 6°C nykyistä korkeampi.
Tähän ilmastoon sopivat Deinotherium ja muut suuret nisäkkäät. Vaikka emme tiedä, oliko Deinotherium itse Suomessa, sen kulkureitin alue (Karjala, Pohjois-Venäjä) oli selvästi sen elinaluetta. Suomen alue oli silloin osa Pohjois-Euroopan ekosysteemiä, joka ulottui Atlantista Uralille saakka.
Mitä tämä löytö opettaa paleontologialle?
Salon Suomusjärven Deinotherium — Suomen vanhin nisäkäsfossiili on opettavainen sekä tarinansa että tieteen vuoksi. Se osoittaa:
- Amateurifossiilit ovat tärkeitä — Marja Simonsuuri ei ollut paleontologi, mutta hänen ylioppilasaikoinaan tehty löytö muutti tieteen kuvaa
- Vuosikymmenten viive on mahdollinen — luu oli 40 vuotta autotallissa
- Sedimenttien analyysi paljastaa alkuperän — itiöt ja siitepöly kertoivat luun kotialueesta
- Jääkaudet ovat suuria liikuttajia — yksittäinen luu voi kulkeutua tuhansia kilometrejä
Tämä on muistutus siitä, että paleontologisia löytöjä voi yhä olla suomalaisissa kesämökkipihoissa, soissa ja jokirannoilla. Jos sinulla on kotona ”outo kivi”, joka muistuttaa luuta — kuvaa se, mittaa se, ja ota yhteyttä Luomukseen. Saatat olla seuraavan suuren paleontologisen löydön äärellä.
Deinotheriumit globaalisti — sukupuuttoon kuolleen norsueläimen tarina
Deinotherium (kreikan ”kauhea peto”) oli yksi suurimmista koskaan eläneistä maaeläimistä. Lajia tunnetaan kolmesta päämuodosta: Deinotherium giganteum (Euroopan ja Afrikan lajit), Deinotherium indicum (Aasiassa) ja Deinotherium bozasi (Itä-Afrikan myöhempi laji). Suurimmat yksilöt olivat olkapäästä jopa 4,5 metriä korkeita ja painoivat 12–16 tonnia — enemmän kuin suurimmat afrikkalaiset norsut nykyään.
Erikoispiirre oli Deinotheriumin alaspäin kaartuvat torahampaat, jotka erottavat sen kaikista muista norsueläimistä. Niiden tarkkaa käyttötarkoitusta ei vielä tunneta varmuudella — tutkijat ovat ehdottaneet, että ne saattoivat olla apuna puiden kuoren kuorimisessa tai juurien kaivamisessa. Toisin kuin nykyisillä norsuilla, jotka käyttävät torahampaitaan ylöspäin nousevina aseina, Deinotherium muistutti enemmän jätteistä ”saksia”.
Deinotheriumit elivät maapallolla noin 20 miljoonan vuoden ajan — yksi pisimpään säilyneistä norsueläinten suvuista. Ne katosivat lopulta noin 1,5 miljoonaa vuotta sitten Afrikan myöhäispleistoseenissa. Eurooppalainen Deinotherium giganteum hävisi paljon aiemmin, noin 5 miljoonaa vuotta sitten, kun Euroopan ilmasto muuttui aiempaa kuivemmaksi ja viileämmäksi. Tämä on yksi syy, miksi Salon löytö on niin kiehtova: se on harvinainen jäänne lajista, jonka kotialue ei alunperin ollut nykyinen Suomi.
Suomen nisäkäsfossiilien tulevaisuus
Vaikka Deinotherium-luu on toistaiseksi Suomen vanhin nisäkäsfossiili, tutkijat uskovat, että lisää voi löytyä. Itä-Suomen sora-alueet ja moreenikerrostumat voivat sisältää muitakin idästä jääkauden kuljettamia jäänteitä. Erityisesti Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueet ovat olleet kiinnostuksen kohteena, sillä niissä on samantyyppisiä mioseenikauden kerrostumia kuin Karjalan tasavallassa.
Helsingin yliopisto ja Geologian tutkimuskeskus jatkavat kartoitustyötä, ja jokainen suomalainen amatööri voi olla osa tätä kertomusta. Salon Deinotherium ei ole jäänyt ainoaksi yllätykseksi suomalaisessa paleontologiassa — uusia löytöjä voi tulla milloin tahansa, jos vain kotipihaa tai sora-aluetta katsoo riittävän tarkasti.
Tutustu myös: Itämeren synty – Suomen järvet – Suomen kallioperä ja vanhat tulivuoret – Lappajärven kraatteri – Hiidenkirnut – Spektroliitti – Talvivaara – DinojenMaailma Youtubessa