Basilosaurus cetoides – Kuningaslisko – ”lisko” joka olikin valas
Dino-kortti:
- Nimi: Basilosaurus cetoides
- Suomeksi: Kuningaslisko
- Nimen merkitys: ”Kuningaslisko, valasmainen” (suku yhdistää kreikan basileus = kuningas + sauros = lisko; lajinimi cetoides viittaa valaaseen) – harhaanjohtava nimi, sillä kyseessä oli nisäkäs
- Eli: Myöhäinen eoseenikausi, noin 41–34 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat (mm. Alabama, Mississippi, Louisiana); sukulaislaji Egyptissä
- Pituus: Noin 17–20 metriä
- Paino: Arviolta useita tonneja (arviot vaihtelevat suuresti)
- Ruokavalio: Lihansyöjä (kalat, hait, pienemmät valaat)
- Tunnusmerkit: Yksi varhaisimmista tunnetuista valaista, käärmemäinen pitkä ruumis, surkastuneet takajalat, Alabaman ja Mississippin osavaltiofossiili, valas – ei dinosaurus eikä lisko
Basilosaurus cetoides on paleontologian historian kuuluisimpia nimivirheitä. Se nimettiin kuningasliskoksi, mutta osoittautui todellisuudessa alkukantaiseksi valaaksi. Sen nimi yhdistää kreikan sanat kuningas ja lisko, ja suomeksi sitä voi kutsua kuningasliskoksi, vaikka nimi on yhtä harhaanjohtava kuin alkuperäinenkin.
On tärkeää huomata, ettei tämä eläin ollut dinosaurus eikä edes matelija. Se oli valas, siis nisäkäs, ja yksi varhaisimmista tunnetuista todellisista valaista. Se eli myöhäisellä eoseenikaudella noin 41–34 miljoonaa vuotta sitten, kymmeniä miljoonia vuosia dinosaurusten sukupuuton jälkeen. Aikuinen yksilö oli noin 17–20 metriä pitkä, eli pidempi kuin useimmat nykyiset valaat.
Ei dinosaurus eikä lisko vaan valas
Vaikka nimi viittaa liskoon, kyseessä ei ollut matelija lainkaan. Tämä eläin kuului valaisiin, samaan nisäkkäiden lahkoon kuin nykyiset delfiinit ja suuret valaat. Se ei myöskään elänyt dinosaurusten aikana, vaan vasta paljon niiden jälkeen, jolloin nisäkkäät olivat jo valloittaneet meret.
Tämä alkukantainen valas edustaa varhaista vaihetta valaiden kehityksessä. Se eli aikana, jolloin valaat olivat vasta sopeutuneet kokonaan veteen. Siksi se on tieteelle erityisen kiinnostava: se kertoo, millaisia ensimmäiset todelliset valaat olivat ennen kuin niistä kehittyivät nykyiset muodot.
Harlan, Owen ja liskoerehdys
Tarina lajin nimestä on yksi paleontologian hauskimmista. Kun ensimmäiset fossiilit löydettiin 1830-luvulla Yhdysvaltain eteläosista, tutkija Richard Harlan tulkitsi ne valtavan merilisken jäänteiksi. Hän antoi eläimelle nimen kuningaslisko vuonna 1834, sillä luut näyttivät kuuluvan jättimäiselle matelijalle.
Pian fossiilit päätyivät kuuluisan brittitutkijan Richard Owenin tarkasteltaviksi. Owen huomasi, että hampaissa oli kaksi juurta, mikä on tyypillistä vain nisäkkäille. Näin paljastui, että kyseessä oli valas eikä lisko. Owen ehdotti uutta nimeä, joka viittasi näihin erikoisiin hampaisiin.
Uusi nimi ei kuitenkaan jäänyt käyttöön. Tieteellisten nimien sääntöjen mukaan alkuperäinen nimi säilyy, vaikka se olisi virheellinen. Niinpä tämä valas kantaa ikuisesti liskon nimeä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että juuri Owen keksi myöhemmin sanan dinosaurus vuonna 1842.
Käärmemäinen pitkä ruumis
Eläimen ruumis oli poikkeuksellinen myös valaiden joukossa. Se oli erittäin pitkä ja kapea, lähes käärmemäinen. Selkärangassa oli huomattavasti enemmän nikamia kuin nykyisillä valailla, ja monet niistä olivat pitkänomaisia. Tämä antoi keholle venyneen, notkean muodon.
Pitkä ruumis liikkui aaltomaisesti ylös ja alas, kuten valailla yleensä, ei sivulta toiselle kuten kaloilla. Tällainen liikkumistapa antoi sille ankeriasmaisen, soljuvan uintityylin. Modernien tutkimusten mukaan se ui pääosin meren pintakerroksissa eikä ollut samanlainen syvyyssukeltaja kuin eräät sukulaisensa.
Sen kallo oli pitkä, ja siinä oli suuret, leikkaavat hampaat. Etuosan hampaat olivat kartiomaisia ja sopivat saaliin tarttumiseen, kun taas takaosan hampaat leikkasivat saalista. Tutkimusten mukaan kallossa oli lievää epäsymmetriaa, samaan tapaan kuin nykyisillä hammasvalailla.
Pienet takajalat evoluution todisteena
Yksi eläimen kiehtovimmista piirteistä olivat sen pienet, näkyvät takajalat. Ne olivat hyvin pienet suhteessa valtavaan ruumiiseen, eivätkä ne kelvanneet kävelyyn tai uintiin. Niillä ei ollut toimivaa yhteyttä lantioon, joten ne olivat käytännössä jäänteitä menneestä.
Tieteellisesti nämä pikkujalat ovat kuitenkin valtavan tärkeitä. Ne ovat todiste siitä, että valaat polveutuvat maalla eläneistä nelijalkaisista esi-isistä. Tämä eläin edustaa välivaihetta, jossa maaeläimistä oli jo tullut merten asukkaita mutta menneisyyden merkit olivat yhä näkyvissä.
Juuri tämän vuoksi laji on yksi paleontologian klassisimmista evoluution todisteista. Pienet takajalat kertovat tarinan siitä, kuinka maalla kävelleistä eläimistä kehittyi vähitellen valtamerten jättiläisiä. Harva fossiili havainnollistaa tätä muutosta yhtä selvästi.
Eoseenikauden huippupeto
Aikanaan tämä valas oli merten huippusaalistaja. Sen jälkeen kun suuret merimatelijat olivat kuolleet sukupuuttoon dinosaurusten mukana, tällaiset varhaiset valaat nousivat merten hallitsijoiksi. Kuningaslisko oli yksi aikakautensa pelätyimmistä pedoista.
Sen ruokavalio koostui kaloista, haista ja pienemmistä valaista. Erään pienemmän sukulaisvalaan kalloista on löydetty sen puremajälkiä, mikä osoittaa, että se saalisti myös muita valaita. Tämä ei ollut kannibalismia, sillä kyseessä oli aivan eri suku.
Saalistustavaltaan se muistutti hieman nykyisiä miekkavalaita, jotka nekin saalistavat muita merinisäkkäitä. Suuren kokonsa ja voimakkaiden leukojensa ansiosta tällä pedolla ei juuri ollut vihollisia. Se hallitsi lämpimiä matalia meriä omana aikanaan.
Hydrarchos – kuuluisa huijaus
Tämä eläin liittyy myös yhteen paleontologian historian kuuluisimmista huijauksista. Eräs showmies kokosi 1840-luvulla useiden yksilöiden luista valtavan rangan, jonka hän väitti olevan jättimäinen merikäärme. Hän antoi sille nimen Hydrarchos ja kierteli esitellen sitä todellisena merihirviönä.
Koottu olento oli noin 35 metriä pitkä, eli paljon pidempi kuin yksikään todellinen yksilö. Pituus syntyi yksinkertaisesti yhdistämällä monen eläimen luita yhdeksi. Kyseessä oli siis klassinen väärennös, joka silti kiehtoi yleisöä ja levitti virheellistä kuvaa näistä muinaisista valaista.
Alabaman osavaltiofossiili
Tämä laji on saanut erityisen kunnian, sillä se on Alabaman osavaltion virallinen fossiili. Sama eläin on valittu myös Mississippin osavaltiofossiiliksi. Yhdysvalloissa monet osavaltiot ovat valinneet jonkin muinaiseläimen symbolikseen, ja runsaiden fossiililöytöjen ansiosta tämä valas pääsi tähän asemaan.
Aivot ja aistit
Eläimen aivot olivat melko pienet suhteessa sen valtavaan kokoon, paljon pienemmät kuin nykyisten valaiden aivot. Sillä ei myöskään ollut nykyisten hammasvalaiden kaltaista rasvarakennetta, jota nämä käyttävät kaikuluotaukseen. Tämä tarkoittaa, ettei se todennäköisesti luodannut ympäristöään äänen avulla.
Nämä piirteet viittaavat siihen, ettei laji ollut yhtä älykäs kuin nykyiset delfiinit ja miekkavalaat. Se ei myöskään luultavasti elänyt yhtä monimutkaisissa laumoissa. Kyseessä oli varhainen valas, jonka aistit ja käyttäytyminen olivat vielä yksinkertaisempia kuin nykyisten sukulaistensa.
Wadi Al-Hitan, Valaiden laakso
Egyptissä sijaitsee kuuluisa Wadi Al-Hitan eli Valaiden laakso, joka on Unescon maailmanperintökohde. Sieltä on löydetty kymmenittäin alkukantaisten valaiden fossiileja, mukaan lukien tämän suvun egyptiläistä lajia. Alueen ensimmäiset löydöt tehtiin jo 1800-luvun lopulla.
Valaiden laakso on yksi maailman tärkeimmistä paikoista valaiden evoluution tutkimuksen kannalta. Sen fossiilit kertovat ainutlaatuisen tarkasti, millaisia varhaiset valaat olivat ja miten ne elivät. Hyvin säilyneet luurangot tekevät alueesta paleontologien aarreaitan.
Valaiden varhainen aika
Aikana, jolloin tämä eläin eli, valaat olivat verrattain uusi ilmiö merissä. Niiden esi-isät olivat eläneet maalla vain joitakin miljoonia vuosia aiemmin, ja sopeutuminen veteen oli yhä käynnissä. Juuri Basilosaurus cetoides edustaa tämän kehityksen varhaista huippua.
Tällainen alkukantainen valas eroaa monin tavoin nykyisistä sukulaisistaan. Sen ruumis oli pidempi ja hoikempi, eikä sillä ollut kaikkia niitä erikoistuneita piirteitä, joita moderneilla valailla on. Silti se oli jo täysin veteen sopeutunut eläin, joka ei enää koskaan noussut maalle.
Lämpimien merten jättiläinen
Eläin viihtyi lämpimissä ja matalissa merissä, jotka peittivät tuolloin laajoja alueita. Näissä vesissä oli runsaasti ravintoa, mikä tuki suurikokoisen pedon elämää. Kuningaslisko löysi tällaisista meristä sekä saalista että sopivan elinympäristön.
Tällainen alkukantainen valas oli näiden merten hallitsija. Sen valtava koko teki siitä vaikuttavan näyn, ja harva muu eläin pystyi haastamaan sitä. Lämpimät meret tarjosivat ihanteelliset olot, ja niissä peto saattoi menestyä sukupolvi toisensa jälkeen.
Muinaisten merten ihme
Harva fossiili kertoo evoluution tarinaa yhtä elävästi kuin tämä jättiläinen. Kuningaslisko yhdistää maan ja meren, menneen ja nykyisen, yhdeksi kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Se muistuttaa, että nykyiset valaat ovat kaukaisia jälkeläisiä maalla kävelleistä eläimistä.
Tällainen alkukantainen valas on siksi enemmän kuin pelkkä muinainen peto. Se on ikkuna aikaan, jolloin nisäkkäät vasta valtasivat meret. Sen tarina jatkaa kiehtomaan niin tutkijoita kuin tavallisia luonnonystäviäkin.
Miten valaista tuli merten herroja?
Valaiden tarina alkoi maalta. Niiden esi-isät olivat nelijalkaisia eläimiä, jotka siirtyivät vähitellen yhä enemmän veteen ravinnon perässä. Miljoonien vuosien aikana raajat muuttuivat eviksi, ruumis virtaviivaistui ja eläimet sopeutuivat lopulta kokonaan mereen.
Tämä muutos oli yksi luonnonhistorian suurimmista. Maalla kävelleistä eläimistä kehittyi merten suurimpia olentoja. Tällaisen kehityksen varhaisia vaiheita havainnollistaa hyvin juuri tämä jättiläinen, jonka kehossa näkyy yhä menneisyyden jälkiä.
Nykyiset valaat ovat tämän pitkän matkan päätepiste. Ne ovat täysin veteen sopeutuneita nisäkkäitä, jotka silti hengittävät ilmaa ja synnyttävät eläviä poikasia. Muinaiset sukulaiset auttavat ymmärtämään, kuinka tämä hämmästyttävä matka tapahtui.
Kuningasliskon perintö
Basilosaurus on yksi muinaisten merten kiehtovimmista jättiläisistä. Se oli pitkä, käärmemäinen valas, joka nimettiin virheellisesti liskoksi mutta jonka todellinen merkitys tieteelle on paljon suurempi. Se on yksi parhaiten tunnetuista varhaisista valaista.
Ennen kaikkea se on valaiden evoluution kulmakivi. Sen anatomia todistaa, kuinka maalla eläneistä eläimistä kehittyi valtamerten hallitsijoita. Pitkä ruumis, pienet takajalat ja huippupedon asema tekevät siitä yhden eoseenikauden vaikuttavimmista eläimistä. Sen tarina muistuttaa, että evoluution polut ovat usein yllättäviä ja että jopa lajin nimi voi olla virhe.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Basilosaurus oli?
Basilosaurus oli yksi varhaisimmista tunnetuista valaista, joka eli myöhäisellä eoseenikaudella. Se oli noin 17–20 metriä pitkä, käärmemäinen merten huippupeto, joka saalisti kaloja, haita ja pienempiä valaita.
Oliko Basilosaurus dinosaurus?
Ei. Basilosaurus ei ollut dinosaurus eikä edes matelija vaan valas, siis nisäkäs. Hakusana Basilosaurus dinosaurus on yleinen, mutta se eli kymmeniä miljoonia vuosia dinosaurusten jälkeen eikä ollut dinosaurus.
Miksi sillä on ”lisko”-nimi?
Kun ensimmäiset fossiilit löydettiin 1830-luvulla, niiden uskottiin kuuluvan jättimäiselle liskolle, joten eläimelle annettiin nimi kuningaslisko. Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli valas, mutta sääntöjen mukaan alkuperäinen nimi säilyi.
Kuinka iso Basilosaurus oli?
Aikuinen yksilö oli noin 17–20 metriä pitkä, eli pidempi kuin useimmat nykyiset valaat. Sen tarkka paino on epävarma, sillä erittäin hoikan ruumiin vuoksi se oli kevyempi kuin samanpituinen tavallinen valas.