Sauropodin ihon väritys paljastui ensimmäistä kertaa
Pitkäkaulaiset jättiläiset on totuttu kuvittelemaan harmaina, norsumaisina ja yksivärisinä. Äskettäin julkaistu tutkimus haastaa tämän kuvan: sauropodin ihon väritys on ensi kertaa saatu selville fossiilin perusteella. Royal Society Open Science -lehdessä esitelty työ on ensimmäinen todiste värikuvioinnista pitkäkaulaisella dinosauruksella.
Yli sadan vuoden ajan jättiläissauropodit on kuvattu tasaisen harmaina ja ryppyisinä, vailla selviä kuvioita. Uusi löytö antaa aihetta maalata näistä eläimistä aiempaa värikkäämmän ja monimutkaisemman kuvan.
Tutkimus perustuu poikkeuksellisen hyvin säilyneeseen nuoren diplodocidin ihoon Montanasta, Yhdysvalloista. Löytö on peräisin kuuluisalta Mother’s Day -louhokselta Morrisonin muodostumasta, ja se on ajoitettu noin 145 miljoonan vuoden taakse myöhäiselle jurakaudelle. Louhos tunnetaan myös erityisen runsaasta nuorten yksilöiden keskittymästä, mikä on tulkittu viitteeksi siitä, että nuoret diplodocidit saattoivat liikkua yhdessä ikätovereidensa kanssa. Fossiilit on alustavasti luettu Diplodocus-sukuun, joskin luokittelu voi tarkentua tulevassa tutkimuksessa.
Sauropodin ihon väritys ei siis ollutkaan välttämättä tylsä ja yhtenäinen, vaan nuorella eläimellä saattoi olla näkyvää kuviointia.
Mitä tutkittu Diplodocuksen iho paljasti
Tutkittu Diplodocuksen iho oli säilynyt poikkeuksellisella tavalla. Se ei ollut pelkkä painauma, vaan kolmiulotteisesti savimineraaleiksi muuttunut rakenne, jossa jopa ihon uloin, kuollut solukerros oli tallentunut.
Säilymisen taustalla oli todennäköisesti luonnollinen lähes muumioituminen. Nuoret eläimet kuolivat ilmeisesti kuivan kauden aikana, ja niiden ruumiit ehtivät kuivua auringossa viikkojen ajan ennen hautautumistaan. Juuri tämä prosessi auttoi säilyttämään hennon ihon. Näin tallentunut Diplodocuksen iho tarjosi tutkijoille harvinaisen ikkunan eläimen ulkonäköön.
Näin näytteet tutkittiin
Tutkimusryhmä otti pieniä näytteitä neljästä suomusta skalpellilla ja tarkasteli niitä pyyhkäisyelektronimikroskoopilla sekä alkuainekartoituksella. Menetelmä paljasti yksityiskohtia solutasolla – tarkkuudella, jota perinteinen tarkastelu ei tavoita. Näytteet ovat peräisin Cincinnati Museum Centerin kokoelmista, ja sama louhos on aiemmin tuottanut fossiileja, jotka paljastivat sauropodien suomujen yllättävän monimuotoisuuden.
Fossiloituneet melanosomit – avain väritykseen
Ratkaisevin löytö olivat fossiloituneet melanosomit. Melanosomit ovat soluelimiä, jotka tuottavat ja varastoivat melaniinia eli pigmenttiä, joka antaa iholle, höyhenille ja silmille värinsä.
Tutkijat tunnistivat ihosta kaksi erimuotoista mikrokappaletta, jotka liittyvät pigmenttiin. Eri muodot viittaavat siihen, että nuorella eläimellä saattoi olla kuvioitunutta väritystä yhden tasaisen sävyn sijaan. Nämä fossiloituneet melanosomit ovat ensimmäiset, jotka on raportoitu pitkäkaulaisen dinosauruksen ihosta.
Miksi suomuinen iho on harvinainen löytö
Melanosomeja on aiemmin löydetty etenkin höyhenistä, ja juuri niiden ansiosta höyhenpeitteisten dinosaurusten värejä on pystytty päättelemään. Suomuisesta ihosta vastaavia rakenteita on sen sijaan tunnettu vain hyvin harvoin. Siksi nämä fossiloituneet melanosomit ovat erityisen merkittäviä: ne tuovat värikysymyksen ulottuville myös sellaisissa ryhmissä, joilla ei ollut höyheniä.
Miten väri päätellään muinaisesta ihosta
Väripäätelmä perustuu melanosomien muotoon. Nykyeläimillä pyöreät, palleromaiset melanosomit liittyvät usein punaruskeisiin sävyihin, kun taas pitkänomaiset, makkaramaiset rakenteet kytkeytyvät tummaan, mustanruskeaan pigmenttiin. Kun samasta fossiilista löytyy eri muotoisia melanosomeja, se viittaa siihen, että eläimessä on ollut useampaa sävyä – siis kuviointia. Samalla periaatteella on aiemmin selvitetty esimerkiksi höyhenpeitteisen Sinosauropteryxin oranssiraidallinen häntä. Pitkäkaulaisilla vastaavaa päättelyä ei ole aiemmin pystytty tekemään, koska säilynyttä ihoa on ollut käytettävissä hyvin niukasti.
Pilkullinen kuin krokotiili?
Tutkimuksen mukaan väritys saattoi olla pilkullista tai laikukasta, ei tasaisen harmaata. Kuviointi muistuttaa jossain määrin nykyisten krokotiilieläinten ihon pilkutusta. Näin sauropodin ihon väritys olisi voinut tarjota esimerkiksi suojaväriä nuorelle, haavoittuvalle eläimelle. Morrisonin muodostuman ekosysteemissä eli suuria petoja, kuten Allosaurus, joten pienikokoiselle poikaselle suojaava kuviointi olisi ollut selvä etu.
Vihje aineenvaihdunnasta
Melanosomien muotojen kirjo voi kertoa muustakin kuin väristä. Tutkijat huomauttavat, että höyhenissä ja karvassa melanosomien muotojen monimuotoisuus liittyy korkeaan aineenvaihduntaan. Sama saattaisi päteä näihin nuoriin eläimiin, mikä viittaisi siihen, että ne kykenivät ainakin osittain säätelemään ruumiinlämpöään.
Tämä on kuitenkin esitetty varovasti. Kyse on vasta ensimmäisestä havainnosta, ja tulkintaan liittyy epävarmuutta.
Miksi löytö on tärkeä
Värikuviointi ei ole pelkkä ulkonäkökysymys. Värit kytkeytyvät käyttäytymiseen, kuten suojautumiseen, lajinsisäiseen viestintään ja kumppanin valintaan. Kun sauropodin ihon väritys saadaan edes osittain selville, avautuu mahdollisuus tutkia tällaisia piirteitä myös maailman suurimmilla maaeläimillä.
Sauropodit ovat tässä suhteessa jääneet jälkeen muista ryhmistä. Panssaroiduista ja höyhenpeitteisistä dinosauruksista väritietoa on saatu jo aiemmin – esimerkiksi erinomaisesti säilyneestä Borealopelta-nodosauruksesta on päätelty punaruskea suojaväritys, jossa selkäpuoli oli tummempi ja vatsapuoli vaaleampi. Pitkäkaulaisista jättiläisistä vastaava tieto on sen sijaan puuttunut lähes täysin. Siksi jo yksittäinen hyvin säilynyt nuoren yksilön näyte siirtää pitkäkaulaisten tutkimusta merkittävästi eteenpäin ja näyttää, että samat menetelmät toimivat myös niillä.
Löytö ei anna vielä tarkkoja värisävyjä, mutta se osoittaa, että tieto on tavoitettavissa. Se viitoittaa tietä tuleville tutkimuksille, joissa dinosaurusten ulkonäköä voidaan rekonstruoida yhä tarkemmin. Pala palalta käsitys siitä, miltä sauropodin ihon väritys todella näytti, voi tarkentua.
Mitä epävarmuuksia tutkimukseen liittyy
Tutkijat itse korostavat tulosten alustavuutta. Melanosomien tunnistus on todennäköinen muttei varma, ja toisen mikrokappaletyypin luonne jäi epäselväksi. Myös eläimen tarkka laji on epävarma, vaikka se on alustavasti luettu Diplodocukseen.
Varovaisuudesta huolimatta löytö on merkittävä. Se osoittaa, että pitkäkaulaisten ulkonäkö ei ole ikuisesti tavoittamattomissa, ja rohkaisee etsimään lisää vastaavia näytteitä.
Usein kysytyt kysymykset
Tiedetäänkö nyt, minkä värinen Diplodocus oli?
Ei tarkasti. Tutkimus osoittaa, että väritys oli todennäköisesti kuvioitunutta eikä tasaisen harmaata, mutta tarkkoja värisävyjä ei voida vielä määrittää.
Mitä melanosomit ovat?
Ne ovat soluelimiä, jotka tuottavat ja varastoivat melaniinia eli pigmenttiä. Niiden muodosta voidaan päätellä jotain eläimen alkuperäisestä värityksestä.
Kuinka vanha löytö on?
Ihofossiilit ovat noin 145 miljoonaa vuotta vanhoja ja peräisin myöhäiseltä jurakaudelta Montanasta.
Lue lisää: Kaikki pitkäkaulaiset dinosaurukset → · DinojenMaailma YouTubessa