Suomalaiset paleontologit

Suomesta ei löydy dinosauruksen fossiileja, mutta sen tutkijat ovat osallistuneet kansainvälisesti merkittävään paleontologiseen tutkimukseen. Helsingin yliopistosta on noussut useita maailmanluokan nisäkäspaleontologeja.

Suomen kallioperä on yksi maailman vanhimmista. Sen vuoksi maasta ei löydy dinosaurusten fossiileja eikä juuri muitakaan suurten muinaisten eläinten jäänteitä dinosaurusten aikakaudelta. Tämä geologinen tausta tekee Suomesta paleontologian kannalta erityisen tapauksen.

Maantieteellinen sijainti ei kuitenkaan ole estänyt suomalaisia tutkijoita osallistumasta kansainväliseen tutkimukseen. Helsingin yliopistosta on noussut useita kansainvälisesti tunnettuja paleontologeja. Erityisesti nisäkkäiden evoluution ja hampaiden kehityksen tutkimus on nostanut suomalaisen paleontologian maailman kärkeen.

Miksi Suomesta ei löydy dinosauruksia

Yksi maailman vanhimmista kallioperistä

Suomen kallioperä kuuluu Fennoskandian kilpeen, joka on yksi maapallon vanhimmista pinta-alueista. Suuri osa kallioperästä on iältään yli 1,8 miljardia vuotta. Vanhimmat osat ulottuvat jopa 3,5 miljardin vuoden taakse. Tämä on kauan ennen dinosauruksia, jotka elivät vain noin 230–66 miljoonaa vuotta sitten. Kallioperämme oli jo aikoinaan vanhaa, kun ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät muualla maailmaan.

Mesotsoiset kerrostumat hävinneet

Dinosaurukset elivät mesotsoisella aikakaudella eli trias-, jura- ja liitukaudella. Näiltä ajoilta peräisin olevat kerrostumat puuttuvat Suomesta lähes täysin. Mesotsoiset sedimenttikerrostumat ovat jossain vaiheessa hävinneet eroosion ja jääkausien myötä. Niiden mukana katosivat myös mahdolliset dinosaurusten fossiilit. Suomesta puuttuvat siten ne kerrostumat, joista dinosaurusfossiileja muualla löydetään.

Tilanne on kuitenkin osittain erilainen Itämeren altaan eteläosissa. Esimerkiksi Skånen alueelta Ruotsista on löydetty jura- ja liitukauden fossiileja. Myös Bornholmin saarelta Tanskasta tunnetaan vastaavan ikäisiä kerrostumia. Nämä alueet ovat geologisesti erilaisia kuin Fennoskandian kilpi. Suomen kallioperä on pohjoismaisistakin alueista yksi ikivanhimpia, mikä erottaa sen täysin näistä naapurimaiden löytöalueista.

Jääkaudet pyyhkivät jäljet

Viimeisten parin miljoonan vuoden aikana Suomen ylittäneet jääkaudet vaikuttivat merkittävästi maaperään. Mannerjäätikkö hioi kallioperää ja kuljetti mukanaan irtoaineksen. Tämä prosessi tuhosi mahdolliset jäljet pintakerrostumissa olleista fossiileista. Vaikka dinosaurusten luita olisi joskus ollut Suomen alueella, jää olisi todennäköisesti hävittänyt ne. Jääkauden jäljet ovat nykyisen Suomen maaperän vallitseva piirre.

Suomen geologinen historia poikkeaa siten selvästi tunnetuista dinosaurusten löytöalueista. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, Kiinassa ja Argentiinassa kerrostumat dinosaurusten ajalta ovat säilyneet laajoina ja paikoin koskemattomina. Niistä on löydetty kymmenien tuhansien yksilöiden luurankoja. Suomessa vastaava aineisto puuttuu lähes täysin. Tämä ei johdu siitä, ettei dinosauruksia olisi maassa elänyt, vaan siitä, että jäljet ovat hävinneet.

Mitä Suomen kerrostumista voi silti löytyä

Mikrofossiilit ja stromatoliitit

Vaikka suuria fossiileja ei Suomesta löydy, vanhasta kallioperästä on tunnistettu mikrofossiileja. Nämä ovat hyvin pieniä, usein vain mikroskooppisia jäänteitä muinaisesta elämästä. Suomesta on tunnistettu myös stromatoliitteja, joita ovat tuottaneet syanobakteerit eli sinilevät yli kahden miljardin vuoden takaa. Nämä löydöt ovat tärkeitä, sillä ne kertovat varhaisesta elämästä maapallolla. Pienet fossiilit täydentävät kuvaa Suomen geologisesta historiasta.

Lappajärven meteoriittikraatteri

Lappajärvi Etelä-Pohjanmaalla on noin 76 miljoonaa vuotta vanha meteoriittikraatteri. Se syntyi liitukaudella, jolloin dinosaurukset vielä elivät muualla maailmassa. Kraatterista on löydetty kärnäiittiä, törmäyksen kuumuudessa syntynyttä erikoista kiveä. Lappajärvi tarjoaa Suomesta harvinaisen ikkunan mesotsoiseen aikaan. Vaikka itse dinosauruksia ei löydy, kraatteri kuuluu samaan aikakauteen kuin maailman tunnetuimmat fossiililöydöt.

Lappajärvi on Euroopan suurin meteoriittikraatteri-järvi ja yksi maailman parhaiten säilyneistä impakteistaan. Sen läpimitta on noin 23 kilometriä. Kraatterin tutkimus on tuonut uutta tietoa törmäysprosesseista ja niiden vaikutuksesta maapallon historiaan. Suomessa on myös muita pienempiä kraattereita, kuten Söderfjärden Vaasan lähellä ja Iso-Naakkima Pieksämäen seudulla. Nämä geologiset erikoisuudet täydentävät Suomen muutoin niukkaa fossiilihistoriaa.

Jääkauden suuret nisäkkäät

Viime jääkauden ajalta Suomesta on löydetty mammuttien ja muiden suurten nisäkkäiden luita. Näitä jäänteitä on tullut esiin muun muassa soraisilta alueilta ja rakennustyömailta. Mammutti on tunnetuin esimerkki, ja sen luita on löydetty useilta paikoilta. Jääkauden eläimistä saadut fossiilit ovat Suomen rikkain paleontologinen aineisto. Ne kertovat siitä, millaisia eläimiä alueella eli noin 10 000 vuotta sitten.

Suomen vesistöjen pohjasedimenteistä on myös löydetty siitepölyä ja muita kasvifossiileja jääkauden lopulta ja sen jälkeiseltä ajalta. Tämä aineisto kertoo, miten kasvillisuus muuttui jään väistyessä. Aineiston perusteella tutkijat ovat pystyneet rekonstruoimaan Suomen ilmastohistoriaa tarkasti. Pienet kasvien jäänteet täydentävät kuvaa muinaisesta luonnosta. Ne ovat tärkeä osa suomalaista paleontologista tutkimusta.

Björn Kurtén — Suomen kansainvälinen suuruus

Pleistoseenin nisäkkäiden asiantuntija

Björn Kurtén (1924–1988) oli Suomen kansainvälisesti tunnetuin paleontologi. Hän erikoistui pleistoseenikauden nisäkkäisiin eli viimeisten parin miljoonan vuoden eläimiin. Kurtén tutki erityisesti petoeläimiä, kuten luolakarhuja ja sapelihammaskissoja. Hän sovelsi 1950-luvulla tilastollisia menetelmiä fossiilieläimiin uudella tavalla. Tämä lähestymistapa nosti hänet kansainväliseen huomioon ja teki hänestä alansa edelläkävijän.

Helsingin yliopiston paleontologian professori

Kurtén toimi Helsingin yliopiston paleontologian professorina vuosina 1972–1988. Hän vietti myös vuoden Harvardin yliopistossa vierailevana professorina. Kurtén kuului Suomen ruotsinkieliseen vähemmistöön ja julkaisi paljon englanniksi. Hän kirjoitti useita kansainvälisesti merkittäviä tieteellisiä teoksia. Hänen teoksensa Pleistoseenin nisäkkäistä ovat alalla edelleen käytössä.

Tieteen kertoja ja kaunokirjailija

Kurtén tunnetaan myös taitavana tieteen popularisoijana ja kaunokirjailijana. Hänen romaaninsa Mustien tiikerien tanssi kertoo Neandertalin ihmisen kohtaamisesta nykyihmisen kanssa. Kurtén keksi tälle tyylilajille nimen paleofiktio. Hän sai työstään UNESCO:n Kalinga-palkinnon. Kurtén juonsi 1980-luvulla myös pohjoismaisen tv-sarjan jääkaudesta, ja hänen vaikutuksensa ulottui pitkälle tiedeyhteisön ulkopuolelle.

Björn Kurténin perintö elää suomalaisessa tieteessä yhä vahvana. Hänen Helsingin yliopistoon perustamansa paleontologisen tutkimuksen perinne jatkuu nykypäiviin asti. Useat seuraavan sukupolven suomalaiset paleontologit ovat aloittaneet uransa hänen tutkimusryhmänsä piirissä. Helsingissä toimii edelleen Kurténin nimeä kantava kerho, joka kokoaa hänen työstään kiinnostuneita yhteen. Kurtén oli Suomen ruotsinkielisestä vähemmistöstä noussut kansainvälinen tähti.

Mikael Fortelius — Euraasian fossiilieläinten asiantuntija

Neogeenin nisäkkäiden tutkija

Mikael Fortelius (s. 1.2.1954) on Helsingin yliopiston evolutionaarisen paleontologian professori. Hänen tutkimuksensa keskittyy Euraasian maanisäkkäisiin neogeenikaudella, noin 23–2,6 miljoonaa vuotta sitten. Fortelius on perehtynyt erityisesti kasvinsyöjänisäkkäiden kehitykseen ja niiden suhteeseen ilmaston muutoksiin. Hän on yksi indricotherien eli muinaisten jättisarvikuonojen sukulaisten johtavista asiantuntijoista. Hänen työnsä yhdistää eläintieteen ja ilmastohistorian.

NOW-tietokannan koordinaattori

Fortelius koordinoi Neogene of the Old World eli NOW-tietokantaa, joka kokoaa yhteen tietoa muinaisten nisäkkäiden fossiililöydöistä. Tietokanta on yksi maailman tärkeimmistä paleontologisista aineistoista. Sitä käytetään tutkimuksessa ympäri maailmaa. NOW-tietokanta sijaitsee Helsingin yliopistossa, ja Fortelius on rakentanut siitä keskeisen tutkimustyökalun. Tämä työ on tehnyt suomalaisesta paleontologiasta kansainvälisesti merkittävää.

Hampaiden ekologinen tutkimus

Fortelius on kehittänyt ekometriseksi kutsuttua menetelmää, jossa fossiilieläinten hampaiden ominaisuuksia käytetään tutkittaessa muinaisia ympäristöjä. Hampaiden muoto kertoo eläimen ravinnosta, ja ravinto puolestaan ympäristöstä. Näin hampaista voidaan päätellä, millainen ilmasto ja kasvillisuus alueella oli. Tämä lähestymistapa on tuonut nisäkäspaleontologiaan tarkkuutta. Fortelius on soveltanut sitä laajasti Euraasian aineistoon.

Fortelius on tehnyt tutkimustaan myös Itä-Afrikassa, jossa varhaisten ihmisten esi-isät elivät. Hänen ryhmänsä on selvittänyt, millaiset ympäristöt ympäröivät näitä varhaisia hominideja. Tutkimuksessa hyödynnetään runsaita muiden nisäkkäiden fossiilijäänteitä. Tällainen näkökulma ihmisen alkuperään täydentää perinteistä tutkimusta. Se osoittaa, että nisäkäspaleontologia liittyy laajempiin kysymyksiin ihmiskunnan menneisyydestä.

Jukka Jernvall — hampaiden kehityksen tutkija

Akatemiaprofessori Helsingissä

Jukka Jernvall (s. 1963) on suomalainen evoluutiobiologi ja Suomen Akatemian akatemiaprofessori Helsingin yliopiston biotekniikan instituutissa. Hän väitteli evoluutiobiologiasta vuonna 1995. Jernvall on noussut yhdeksi maailman tunnetuimmista hampaiden kehityksen tutkijoista. Hänen työnsä yhdistää evoluutiobiologian ja kehitysbiologian eli niin sanotun evo-devo-tutkimuksen. Akatemiaprofessuuri on Suomen arvostetuin tutkijantehtävä.

Hampaiden evoluutio ja kehitys

Jernvallin keskeinen tutkimusaihe on nisäkkäiden hampaiden kehitys ja evoluutio. Hän on selvittänyt, miten hammasaihiot kehittyvät ja millaiset säätelyjärjestelmät vaikuttavat lopputulokseen. Hänen ryhmänsä on osoittanut, että jo pienet muutokset kehitysprosessissa voivat tuottaa hyvin erilaisia hampaita. Tämä auttaa ymmärtämään, miten evoluutio on tuottanut nisäkkäiden monimuotoiset hampaat. Hampaat ovat osoittautuneet erinomaiseksi malliksi koko evoluutiotutkimukselle.

Mallieläimistä molekyyleihin

Jernvallin tutkimusryhmä käyttää menetelmäarsenaalia laboratorion mallieläimistä fossiililöytöihin ja molekyylibiologiaan. Ryhmä on muun muassa rakentanut tietokonemalleja hampaiden kehityksestä ja kolmiulotteisia analyysejä hampaiden muodosta. Viime aikoina työ on laajentunut myös hyljeperheen perimätutkimukseen. Tämä monipuolisuus tekee tutkimuksesta poikkeuksellisen kattavaa. Suomalaista hammastutkimusta arvostetaan kansainvälisesti.

Jernvall on julkaissut tutkimustuloksia muun muassa Nature- ja Science-tiedelehdissä. Hänen ryhmänsä työ on yhdistänyt eri tieteenaloja tavalla, jota ei aiemmin paleontologiassa juuri ole nähty. Hammastutkimus on osoittautunut yllättävän laajaksi tieteelliseksi ikkunaksi. Sen kautta voidaan tarkastella sekä yksilöiden kehitystä että lajien evoluutiota. Jernvallin työ jatkaa Björn Kurténin aloittamaa kansainvälisen tason nisäkästutkimusta.

Suomalaisen paleontologian perintö

Helsingin yliopisto tutkimuksen keskuksena

Helsingin yliopisto on noussut yhdeksi nisäkäspaleontologian merkittävimmistä keskuksista. Yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksella sekä biotekniikan instituutissa työskentelee useita kansainvälisesti tunnettuja tutkijoita. Tämä keskittymä on syntynyt Björn Kurténin perustaman perinteen pohjalta. Kurténin oppilaista ja työtovereista on kasvanut uusia johtavia tutkijoita. Yliopisto on jatkanut hänen aloittamaansa tutkimusperinnettä.

Kansainvälinen yhteistyö

Suomalaiset paleontologit tekevät tiivistä yhteistyötä eri maiden tutkijoiden kanssa. Fortelius on tehnyt kenttätyötä muun muassa Kiinassa ja Kreikassa, ja Jernvallin ryhmä julkaisee kansainvälisten huipputiedelehtien artikkeleita säännöllisesti. NOW-tietokanta yhdistää tutkijoita ympäri maailman. Tämä avoin yhteistyö on tehnyt suomalaisesta paleontologiasta poikkeuksellisen näkyvää alaan nähden. Pieni maa on noussut alalla merkittävään asemaan.

Tieteen vieminen yleisön ulottuville

Suomalaisen paleontologian perinteeseen kuuluu myös tieteen popularisointi. Björn Kurtén oli aikanaan tunnettu kirjailija ja tv-juontaja, ja hänen perintönsä jatkuu suomalaisten tutkijoiden tieteen kerronnassa. Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo esittelee paleontologisia kokoelmia myös yleisölle. Tämä yhteys yleisöön on osa suomalaisen paleontologian elinvoimaa. Tieteen ja kansalaisten välinen silta pidetään aktiivisesti yllä.

Vaikka Suomesta ei dinosauruksia löydykään, suomalaisilla tutkijoilla on alalla merkittävä rooli. Tämä osoittaa, että tieteellinen menestys ei vaadi otollista paikallista aineistoa. Riittävät resurssit, hyvä koulutus ja kansainvälinen yhteistyö avaavat ovet maailmanluokan tutkimukseen. Suomalainen paleontologia on hyvä esimerkki siitä, kuinka pienikin maa voi nousta alalla tunnustetuksi tekijäksi. Tämä perintö kannustaa tulevia suomalaisia tutkijasukupolvia.

Tutustu myös