Campylognathoides liasicus – Käyräleuka – suurisilmäinen lentolisko Saksan jurakaudelta
Dino-kortti:
- Nimi: Campylognathoides liasicus
- Suomeksi: Käyräleuka
- Nimen merkitys: ”Käyräleukaisen kaltainen” (kreikan kampylos = käyrä + gnathos = leuka + eidos = kaltainen); nimi periytyy alkuperäisestä sukunimestä
- Eli: Varhainen jura (toarcikausi), noin 180 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Saksa (Holzmaden, Posidonia-liuske)
- Siipiväli: Noin 1 metri (sukulaislaji C. zitteli jopa 1,75 m)
- Paino: Arviolta noin kilon verran
- Ruokavalio: Lihansyöjä – kaloja ja mustekaloja
- Tunnusmerkit: Suuret silmät, hoikka kuono, lyhyet kartiomaiset hampaat, kuvattiin 1858
Campylognathoides liasicus oli pieni, varhaisen jurakauden lentolisko Saksasta. Se tunnetaan suurista silmistään, ja siksi sitä voi hyvällä syyllä kutsua nimellä suurisilmäinen lentolisko. Sen suomalainen nimi käyräleuka periytyy tieteellisestä nimestä, joka tarkoittaa karkeasti ”käyräleukaisen kaltaista”. Laji eli Holzmadenin kuuluisalla fossiilialueella noin 180 miljoonaa vuotta sitten, osana varhaisen jurakauden monilajista lentoliskoyhteisöä. Sen jäänteet ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin, mikä tekee siitä tärkeän tutkimuskohteen.
Aikuisen siipiväli oli noin metrin verran ja paino vain kilon tienoilla – kyseessä oli siis pienikokoinen lentolisko. Pienestä koostaan huolimatta se oli aktiivinen saalistaja, ja se on yksi parhaiten tunnetuista varhaisen jurakauden lentoliskoista. Sen luuranko tunnetaan useista yksilöistä, mikä on harvinaista näin vanhoille lentoliskoille.
Nimi tuli hyönteiseltä
Lajin nimellä on yllättävän mutkikas tarina. Saksalainen tutkija Friedrich August Quenstedt kuvasi lajin vuonna 1858, mutta antoi sille tuolloin nimen Pterodactylus liasicus. Myöhemmin Felix Plieninger sijoitti sen uuteen sukuun nimeltä Campylognathus, joka tarkoittaa ”käyrää leukaa”. Plieninger tutki lajia tarkemmin 1900-luvun alussa ja huomasi, että Quenstedt oli alun perin tulkinnut luut väärin: hän oli sekoittanut lyhyen kämmenluun solisluuhun. Vasta tämä korjaus paljasti, että kyseessä oli alkukantainen, pitkähäntäinen lentolisko. Tieteelliset nimet noudattavat tarkkoja sääntöjä, ja siksi nimi jouduttiin lopulta vaihtamaan.
Ongelmaksi muodostui, että saman nimen oli jo aiemmin saanut eräs afrikkalainen lude. Niinpä norjalainen hyönteistutkija Embrik Strand antoi lentoliskolle uuden nimen, Campylognathoides, vuonna 1928. Suomalainen nimi käyräleuka on käännös tästä tieteellisestä nimestä – ei siis kuvaus erityisen koukkuisasta leuasta. Tällaiset nimimuutokset ovat tieteessä tavallisia, kun samaa nimeä on vahingossa käytetty kahdesta eri eläimestä. Lopullinen nimi on ollut käytössä jo lähes sata vuotta.
Oliko leuka todella käyrä?
Toisin kuin nimi antaa ymmärtää, sen leuka ei ollut dramaattisen koukkuinen. Kuono oli pikemminkin hoikka ja suippeneva, ja se kaartui vain hieman ylöspäin aivan kärjestään. Pää oli melko korkea, ja kuono viettävä. Kallon sivulla oli kolmion muotoinen aukko, joka keventi rakennetta, ja pää oli kokonaisuutena melko järeä pienen eläimen mittakaavassa. Silmäkuopat olivat suuret suhteessa kalloon, mikä erottaa sen monista aikalaisistaan. Näkö oli sille ilmeisesti tärkeämpi aisti kuin monille sukulaisilleen.
Lajin todella silmiinpistävä piirre olivat sen suuret silmät. Silmäkuopat olivat poikkeuksellisen suuret, mikä viittaa erinomaiseen näkökykyyn. Tämä on tärkeä vihje eläimen elintavoista, sillä suuret silmät kertovat usein hämärässä tai pimeässä toimivasta saalistajasta. Silmäkuoppa oli niin suuri, että se ulottui lähes hammasrivin tasolle, ja hyvä näkö on usein merkki aktiivisesta saalistajasta.
Hampaat ja saalis
Sen hampaat olivat lyhyitä, kartiomaisia ja hieman taaksepäin kaartuvia. Ne eivät olleet pitkiä torahampaita, kuten samalla alueella eläneellä Dorygnathuksella. Hampaiden leveä tyvi ja terävä leikkaava reuna sopivat hyvin saaliin pitelyyn ja paloitteluun. Yläleuassa oli muutama suurempi etuhammas ja niiden takana sarja pienempiä hampaita, ja alaleuassa hampaita oli toistakymmentä – yhteensä useita kymmeniä. Hammasrakenne kertoo selvästi lihaa syövästä eläimestä.
Pitkään lajin ravinnosta voitiin vain arvailla, mutta erään yksilön sisältä on löydetty merkkejä belemniiteistä eli muinaisista mustekalan sukulaisista. Tämä on ensimmäinen vakuuttava todiste siitä, että jokin lentolisko söi belemniittejä, ja se muutti käsitystä siitä, mitä varhaiset lentoliskot saattoivat syödä. Tällainen suora todiste ruokavaliosta on fossiileissa harvinainen. Todennäköisesti se saalisti sekä kaloja että mustekaloja Holzmadenin merestä. Tämä kytkee sen tiukasti muinaisen meren ravintoverkkoon.
Yön saalistaja?
Suuret silmät ja belemniittien syönti ovat saaneet jotkut tutkijat esittämään kiehtovan ajatuksen: se saattoi olla yöllä tai hämärässä saalistava eläin. Monet belemniitit nousivat pintaan nimenomaan pimeän aikaan, joten hyvä hämäränäkö olisi ollut suuri etu. Saalistaminen pimeällä olisi myös vähentänyt kilpailua päiväaktiivisten eläinten kanssa, aivan kuten nykyisillä lepakoilla. Pimeässä saalistava eläin voi hyödyntää aikaa, jolloin muut lepäävät. Tämä tekisi siitä yhden varhaisimmista pimeän hyödyntäjistä ilmassa.
Tämä on edelleen hypoteesi, ei varma tieto. Se kuitenkin osoittaa, kuinka paljon pelkkä silmäkuopan koko voi kertoa muinaisen eläimen elämästä. Joka tapauksessa näkökyky oli tälle eläimelle ilmeisen tärkeä. Jos tulkinta pitää paikkansa, se olisi ollut yksi varhaisimmista tunnetuista yösaalistajista lentoliskojen joukossa.
Pieni jurakauden lentäjä
Käyräleuka oli pieni lentolisko. Tästä lajista, C. liasicus, tunnetaan noin metrin siipivälisiä yksilöitä, kun taas sen suurempi sukulainen C. zitteli ylsi lähes 1,75 metriin. Erot saattavat osittain johtua pelkästä koosta tai iästä. Lajeja on nimetty kaikkiaan kolme, joskin osa niistä on epävarmoja, ja juuri tämä laji tunnetaan parhaiten. Pieni koko ei estänyt sitä olemasta taitava lentäjä, ja eri yksilöiden mitat vaihtelivat melko paljon.
Rakenteeltaan se oli varhaisille lentoliskoille tyypillinen pitkähäntäinen muoto. Pitkä, jäykkä luinen häntä toimi todennäköisesti lennon vakaajana. Yhdessä suurten silmien ja teräväreunaisten hampaiden kanssa tämä teki siitä ketterän ja tehokkaan saalistajan. Kevyt luusto sopi hyvin ilmaelämään, ja kokoa voi verrata isohkoon nykylintuun. Tällainen pitkähäntäinen rakenne oli varhaisilla lentoliskoilla hyvin yleinen.
Sopeutunut lentäjä
Vaikka laji oli pieni, se oli tehokas lentäjä. Sen rintalasta oli leveä ja vankka, mikä antoi kiinnityspintaa voimakkaille lentolihaksille. Tällainen rakenne kertoo aktiivisesta, voimakkaasta siivenlyönnistä – ei pelkästä liitelystä. Lentokyky oli näillä eläimillä jo täysin kehittynyt, ja lihaksikas rinta on yksi sen tärkeimmistä edellytyksistä.
Pitkä luinen häntä auttoi pitämään lennon vakaana, mikä oli tyypillistä tämän aikakauden lentoliskoille. Tällainen suurisilmäinen lentolisko pystyi väijymään saalista sekä ilmasta että veden pinnan tuntumasta, niin merialueilla kuin rannikollakin.
Holzmadenin liuske
Sen fossiilit löydettiin Holzmadenin Posidonia-liuskeesta Saksasta – yhdeltä maailman tärkeimmistä varhaisen jurakauden fossiilialueista. Tämä kerrostuma on kuuluisa poikkeuksellisen hyvin säilyneistä fossiileistaan, joista joistakin on tallentunut jopa pehmytkudosta. Liuske syntyi toarcikaudella, ja siitä on löydetty kymmeniä eri eläinlajeja. Se on tarjonnut tutkijoille poikkeuksellisen tarkan kuvan muinaisesta merestä. Tällaisia kohteita kutsutaan poikkeuksellisen säilymisen alueiksi.
Holzmaden oli jurakaudella matalan, lämpimän meren pohjaa. Pohja oli hapeton, joten veteen vajonneet eläimet säilyivät erinomaisesti. Samasta liuskeesta tunnetaan runsaasti meren eläimiä, kuten kalaliskoja, plesiosauruksia, teleosauridi-krokotiileja ja kaloja – sekä toinen lentolisko, pitkähampainen Dorygnathus. Meressä eli myös runsaasti ammoniitteja ja belemniittejä – juuri sellaisia, joita se söi. Hapeton pohja esti raatojen hajoamisen, joten jopa hennot luut säilyivät.
Sukulaiset ja sukupuu
Käyräleuka kuului pterosaurien varhaisiin, pitkähäntäisiin muotoihin. Se sijoitetaan campylognathoididien heimoon, ja sen lähimpänä sukulaisena pidetään triaskautista Eudimorphodonia. Tämä sukuhaara edusti varhaista sivuhaaraa siitä kehityslinjasta, joka johti myöhempiin lyhythäntäisiin lentoliskoihin. Eudimorphodon eli jo triaskaudella, joten sukuhaara oli hyvin vanha, ja sukulaisuus paljastuu ennen kaikkea hampaiden ja luiden yksityiskohdista. Sukupuu kertoo, kuinka monihaaraiseksi lentoliskojen kehitys eteni.
Tällaiset varhaiset ryhmät jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Jurakauden mittaan kehittyneemmät, lyhythäntäiset pterodaktyloidit valtasivat vähitellen ilmatilaa, ja monet vanhat sukulinjat väistyivät. Käyräleuka edustaa siis lentoliskojen tarinan varhaista mutta tärkeää vaihetta. Ilman tällaisia varhaisia muotoja ja niiden kokeiluja myöhempi monimuotoisuus ei olisi ollut mahdollista. Monet varhaiset haarat sammuivat, mutta yksi johti lopulta jättiläisiin.
Lähes 170 vuotta tutkimusta
Se on yksi pisimpään tunnetuista lentoliskoista. Sitä on tutkittu jo Quenstedtin ajoista lähtien, ja vuosien varrella Holzmadenista on löytynyt tusinan verran yksilöitä. Jokainen uusi löytö on tarkentanut kuvaa eläimestä. Yksi tunnetuimmista yksilöistä päätyi aikoinaan Yhdysvaltoihin, ja sitä on tutkittu omana kohteenaan. Yksilöitä tunnetaan nykyään noin tusinan verran, ja uudet kuvantamismenetelmät paljastavat yhä lisää yksityiskohtia.
Varhaiset tutkijat tekivät myös virheitä: Quenstedt esimerkiksi luuli aluksi löytäneensä todisteita kehittyneestä lentoliskosta, mutta myöhemmät tutkijat osoittivat hänen tulkintansa vääräksi. Tällainen tieteen itseäänkorjaavuus on osa lajin pitkää tutkimushistoriaa, sillä juuri virheiden korjaaminen vie tiedettä eteenpäin. Tutkimus jatkuu yhä uusien menetelmien myötä, ja koko tarina osoittaa hyvin tieteen kykyä korjata itseään.
Käyräleuan perintö
Käyräleuka on hieno esimerkki siitä, kuinka paljon yksittäisestä lajista voidaan oppia. Sen suuret silmät, hammasrakenne ja vatsan sisältö ovat yhdessä paljastaneet kokonaisen tarinan muinaisen meren saalistajasta. Pieni lentolisko on siis paljon enemmän kuin vain rivi luita kivessä – yksi fossiili voi kätkeä sisäänsä monta tarinaa.
Samalla Campylognathoides liasicus muistuttaa, ettei tieteellinen nimi aina kerro koko totuutta: ”käyräleuka” ei ollut erityisen käyräleukainen, mutta se oli sitäkin kiehtovampi suurisilmäinen lentolisko, joka saalisti Holzmadenin meren yllä jo lähes 200 miljoonaa vuotta sitten.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Campylognathoides oli?
Campylognathoides oli pieni, noin metrin siipivälinen lentolisko, joka eli noin 180 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Saksan alueella. Se tunnetaan suurista silmistään ja kartiomaisista hampaistaan, ja se saalisti todennäköisesti kaloja ja mustekaloja.
Oliko Campylognathoides dinosaurus?
Ei ollut. Vaikka sitä haetaan toisinaan hakusanalla Campylognathoides dinosaurus, kyseessä oli lentolisko eli lentävä matelija. Se oli dinosaurusten sukulainen ja eli niiden kanssa samaan aikaan, mutta ei ollut varsinainen dinosaurus.
Miksi sitä kutsutaan käyräleuaksi?
Nimi periytyy tieteellisestä nimestä, joka tarkoittaa ”käyrää leukaa”. Itse asiassa lajin kuono oli melko hoikka ja vain hieman ylöspäin kaartuva – nimi syntyi alkuperäisestä sukunimestä, ei dramaattisesta leuan muodosta.
Mitä Campylognathoides söi?
Todennäköisesti kaloja ja belemniittejä eli muinaisia mustekalan sukulaisia. Erään yksilön sisältä löydetyt jäänteet ovat ensimmäinen todiste siitä, että jokin lentolisko söi belemniittejä.