Placerias hesternus — Levytorahammas — yksi viimeisistä suurista dicynodonteista
Dino-kortti
- Nimi: Placerias hesternus
- Suomeksi: Levytorahammas
- Nimen merkitys: ”Litteähampainen eilinen” (kreikan plax, ”litteä” + keras, ”sarvi/hammas” + latinan hesternus, ”eilinen/menneeseen kuuluva”)
- Eli: Myöhäinen trias, myöhäinen Carnian – varhainen Norian -vaihe, noin 221–215 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat (Arizona, Chinle Formation, Petrified Forest)
- Pituus: Noin 3–3,4 metriä
- Paino: Arviolta 1 000 kg
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä, sarvinokalla leikkaava
- Sukulinja: Synapsida, Therapsida, Dicynodontia (ei dinosaurus, vaan nisäkkäiden kaukainen sukulainen)
- Tunnusmerkit: Yksi viimeisistä suurista dicynodonteista Pohjois-Amerikassa, kuvattiin 1904, kaksi suurta torahammasta yläleuassa, eli laumoissa, 1 000 kg painoiset virtahevon kaltaiset kasvinsyöjät
Placerias hesternus on paleontologian viimeisten suurten dicynodonttien edustaja Pohjois-Amerikassa — virtahevon kaltainen kasvinsyöjäterapsidi, joka eli aivan ennen dinosaurien valtakauden alkua. Sen nimi tarkoittaa ”litteähampaista eilistä” kreikan sanoista plax (litteä) ja keras (sarvi/hammas) viittauksena leukojen sarvinokkaan, sekä latinan sanasta hesternus (eilinen, menneeseen kuuluva), joka heijasti Frederic Lucasin tulkintaa lajista myöhäisenä, ”eilen” eläneenä nisäkkäiden esi-isähaaran edustajana. Suomeksi lajia voidaan kutsua levytorahammakseksi.
Levytorahammas eli noin 221–215 miljoonaa vuotta sitten myöhäisen Carnianin–varhaisen Norianin vaiheessa nykyisen Yhdysvaltojen Arizonan alueella, Chinle Formationissa. Aikuinen yksilö oli noin 3–3,4 metriä pitkä ja painoi arviolta 1 000 kg — vaikuttava kasvinsyöjäeläin, joka muistutti suuresti modernia virtahepoa sekä koossa että elämäntavoiltaan.
Yksi viimeisistä suurista pohjoisamerikkalaisista dicynodonteista
Placerias hesternus on tieteellisesti merkittävä ennen kaikkea asemastaan Pohjois-Amerikan viimeisten suurten dicynodonttien joukossa. Dicynodontit olivat synapsidi-haarautuma, joka oli hallinnut maapallon kasvinsyöjäfaunaa permikauden lopulta ja varhaisesta triaskaudesta lähtien. Tämän jälkeen sukulinja alkoi kuitenkin hiipumaan — vain harvat suuret lajit selvisivät myöhäiseen triaskauteen, ja Placerias oli yksi näistä viimeisistä jäänteistä.
Pitkään uskottiin, että dicynodonttien sukulinja kuoli kokonaan sukupuuttoon triaskauden lopun massasukupuutossa noin 201 miljoonaa vuotta sitten. Vuoden 2018 löytö muutti kuitenkin tämän käsityksen merkittävästi.
Lisowicia haastoi sukulinjan loppumisajan
Vuonna 2018 Puolasta löydettiin täysin uusi jättidicynodontti — *Lisowicia bojani*. Tämä laji eli Norianin–Rhaetian-vaiheissa, jopa myöhäisemmin kuin Placerias hesternus, ja oli kerrassaan **norsun kokoinen** — noin 4,5 metriä pitkä ja 9 tonnia painava. Löytö muutti pysyvästi käsityksen dicynodonttien sukupuuttoajan ja jättisaurusten ilmestymisen aikataulusta. Vertailun vuoksi triaskauden lopun suurimpia dicynodontteja:
- Tämä laji (Pohjois-Amerikka) — n. 3,4 m, 1 000 kg, myöhäinen Carnian
- Ischigualastia jenseni (Argentiina) — n. 3,5 m, samanaikainen
- Stahleckeria potens (Brasilia) — n. 3,5 m, hieman aiempi (Ladinian)
- Lisowicia bojani (Puola) — n. 4,5 m, 9 t, myöhempi (Norian–Rhaetian)
Vaikka levytorahammas oli oman ajan dominantti suuri kasvinsyöjä Pohjois-Amerikassa, sukulinja jatkui muualla maailmassa Lisowiciaan asti. Tämä on tärkeä historiallinen tarkennus, joka korjaa pitkään vallinneen virhekäsityksen.
Ei dinosaurus vaan synapsidi
Vaikka tämä laji eli triaskauden lopulla, samoin kuin varhaiset dinosaurukset, se ei ollut dinosaurus. Se kuuluu **Synapsida**-luokkaan — sukulinjaan, joka kehittyi lopulta nisäkkäiksi. Dinosaurukset puolestaan kuuluvat Sauropsida-puoleen (matelijat ja linnut). Nämä kaksi sukulinjaa erkanivat toisistaan jo varhaisella karbonikaudella, yli 320 miljoonaa vuotta sitten.
Tämä on tärkeä erotus. Levytorahammas oli dinosaurien aikalainen Chinle-ekosysteemissä, mutta ei sukulainen — se oli pikemminkin **kaukainen serkku nisäkkäiden esi-isähaaran kautta** kuin dinosaurien esi-isä. Sukulinjaltaan se on lähempänä meitä ihmisiä kuin dinosauruksia, vaikka se eli yli 200 miljoonaa vuotta sitten.
Kaksi suurta torahammasta — sukupuolieron merkki?
Tämän lajin tunnusomaisin anatominen piirre on sen **kaksi suurta torahammasmaista koukkuhammasta** yläleuassa. Nimi dicynodontti tarkoittaa kreikan kielellä ”kaksi koirahammasta”, ja Placerias edustaa tämän rakenteen huipennusta. Torahampaita käytettiin todennäköisesti:
- Maan kaivamiseen — juurakoiden ja mukuloiden hakemiseen
- Puolustamaan saalistajia vastaan
- Lajinsisäisessä taistelussa muiden yksilöiden kanssa
- Näytöksenä ja sukupuolieron merkkinä
Mielenkiintoisesti torahampaiden koko vaihtelee huomattavasti yksilöiden välillä — useat tutkijat ovat tulkinneet tämän mahdolliseksi **sukupuolieroksi**: urokset suuremmilla, naaraat pienemmillä torahampailla. Tämä on yhä tutkimuskysymys, mutta yhdenmukainen modernien sosiaalisten nisäkkäiden kaltaisten lajien kanssa, joissa sukupuoliero on yleinen.
Eli laumoissa — Placerias Quarry’n joukkokuolemapaikka
Yksi mielenkiintoisia piirteitä levytorahampaasta on, että sen fossiileja on löydetty poikkeuksellisen suuria määriä yhdestä paikasta. Placerias Quarry, sijaitseva noin 24 km kaakkoon St. Johns -kaupungista Arizonassa, on tuottanut **vähintään 41 yksilön luut ja yli 1 600 luunpalasta**. Tämä on yksi maailman rikkaimmista yksittäistä lajia sisältävistä fossiilipaikoista.
Kerrostuma tulkitaan suoksi, lammikoksi tai mutapesäksi, johon dicynodontit kerääntyivät kuivuusaikaan — ja kuolivat sinne joko tarttumalla mutaan tai dehydraation seurauksena. Vaikka tämä on tragedia yksilötasolla, paleontologisesti se on aarre: yhden lajin laaja yksilöotos mahdollistaa populaatiorakenteen, ontogeneettisen kasvun ja sukupuolieron tutkimuksen. Sosiaalinen lauma-elämä on yksi tärkein johtopäätös — yksinäiset eläimet eivät kerääntyisi näin suuria määriä samaan paikkaan.
Hampaat ja ruokavalio — sarvinokkainen kasvinsyöjä
Hampaisto ja ravinto olivat erikoistuneet kasvinsyöntiin:
- Yläleuassa kaksi suurta torahammasta sivulla
- Postcanine-hampaat puuttuvat — niiden tilalla on sarvinokka (keratiininen rhamphotheca)
- Sarvinokan reuna leikkasi kasvit, kuten kilpikonnilla tai joillakin dinosaurusten dinosauruksilla
- Mahalaukussa gastroliitit (mahakivet) auttoivat ruoansulatuksessa
Pureskelu ei ollut mahdollista — kasvit nieltiin kokonaisina, ja ruoansulatus tapahtui pitkässä suolistossa. Useita gastroliitteja on löydetty fossiileissa, mikä tukee ravinnon koostumusta. Ravinto käsitti todennäköisesti saniaisia, cycadeja, mukuloita, juurakoita ja muita aikakauden kovapintaisia kasvilajeja.
Chinle Formationin ekosysteemi
Lajin tärkeimmät fossiilit on löydetty Arizonan Chinle Formationista — yhdellä maailman kuuluisimmista myöhäistriaskauden fossiilialueista. Tämä on osa Petrified Forest National Parkin laajempaa geologista aluetta, joka tunnetaan myös kivettyneistä puunrungoistaan. Saman ekosysteemin asukkaita olivat:
- Phytosaurit (kuten Smilosuchus ja Pseudopalatus) — krokotiilien näköisiä huippusaalistajia
- Rauisukiat (kuten Postosuchus) — pseudosukioiden suurin saalistaja, mahdollinen Placeriaksen uhka
- Aetosaurit (kuten Desmatosuchus ja Typothorax) — panssaroidut kasvinsyöjät
- Coelophysis bauri — pieni varhainen teropodi-dinosaurus
- Erilaisia temnospondyleja, kalalajeja ja varhaisia matelijoita
Tärkeimmät uhkat olivat phytosaurit ja Postosuchus, ei varhaiset dinosaurukset kuten Coelophysis — joka oli pieni ja todennäköisesti hyönteissyöjä tai pieneläjien saalistaja. Suuri 1 000 kg painoinen kasvinsyöjälauma olisi ollut haasteellinen kohde mille tahansa muu kuin näille suurille pseudosukioille.
Sukupuun loppu Pohjois-Amerikassa
Tämän lajin sukulinja päättyi Pohjois-Amerikassa noin 215 miljoonaa vuotta sitten — ennen triaskauden lopun massasukupuuttoa. Sen ekologinen lokero alkoi avautua sauropodomorfeille — myöhäisemmän triaskauden suurille kaksijalkaisille kasvinsyöjille kuten Plateosaurus Euroopassa ja Riojasaurus Etelä-Amerikassa. Vaikka sauropodomorfit eivät täysin korvanneet dicynodontteja anatomisesti, ne ottivat haltuunsa suurkasvinsyöjän roolin, ja myöhemmin sauropodien jättiläiset (Diplodocus, Brachiosaurus) hallitsivat ekosysteemejä kymmeniä miljoonia vuosia.
Löytöhistoria — Lucas, Camp ja Placerias Quarry
Lajin kuvasi tieteellisesti vuonna 1904 amerikkalainen luonnontieteilijä **Frederic Augustus Lucas** (1852–1929), joka työskenteli Smithsonian Institution -museossa Washington DC:ssä. Holotyyppi (USNM 4732) tuli Ward’s Terracelta Arizonan pohjoisosasta. Lajinimi hesternus (”eilinen”) heijasti Lucasin tulkintaa lajista myöhäisenä, ”eilen” eläneenä nisäkkäiden esi-isähaaran edustajana — vaikka emme tiedä, että dicynodontit eivät olleet itse asiassa suoraan nisäkkäiden esi-isiä, vaan rinnakkainen sukulinja.
Vuonna 1930 amerikkalaiset paleontologit **Charles L. Camp ja Samuel P. Welles** löysivät Placerias Quarry’n kaivauksilla, jotka jatkuivat useita kausia. Heidän perustavanlaatuinen monografiansa (Camp ja Welles 1956) on yhä keskeinen kuvaus lajista. Myöhemmin Lucas ja Hunt (1993) yhdistivät kaksi alkujaan erillistä lajia (P. gigas ja P. hesternus) yhdeksi tyyppilajiksi. BBC:n vuoden 1999 dokumenttisarja Walking with Dinosaurs popularisoi tämän lajin yleisön tietoon — esiintyen yhtenä Triassic-jakson keskeisistä eläimistä.
Lajin perintö
Placerias hesternus on paleontologian arvokas tieto myöhäistriaskauden synapsidi-elämästä — laji, joka osoittaa, että nisäkkäiden esi-isähaarautuma kukoisti vielä silloin, kun varhaiset dinosaurukset alkoivat ilmestyä ekosysteemeihin. Sen kaksi suurta torahammasta, lauma-elämän todisteet Placerias Quarry’lla, sarvinokkainen kasvinsyöjäanatomia ja kytkös myöhempään puolalaiseen jättidicynodonttiin Lisowiciaan tekevät tästä lajista yhden tärkeimmistä myöhäistriaskauden tutkimuskohteista. Levytorahammas muistuttaa, että dinosaurien valtakausi ei ollut maapallon ainoa ”hallitseva eläinryhmä” mesozooikassa — myös synapsidit, nisäkkäiden esi-isät, olivat aikoinaan dominantti voima, ja niiden tarina jatkuu nykypäivän nisäkkäiden kautta.
Tutustu muihin varhaisiin dinosauruksiin