Sharovipteryx mirabilis – Sharovin siipi – paleontologian luonnon Concorde
Dino-kortti:
- Nimi: Sharovipteryx mirabilis
- Suomeksi: Sharovin siipi
- Nimen merkitys: ”Sharovin hämmästyttävä siipi” (kunnioittaa löytäjä Aleksandr Sharovia + kreikan pteryx = siipi); lajinimi mirabilis = latinan ”hämmästyttävä”
- Eli: Keski- ja myöhäistrias, noin 225 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Kirgisia (Madygen-muodostuma)
- Pituus: Noin 20–25 senttimetriä
- Paino: Arviolta vain muutamia grammoja
- Ruokavalio: Hyönteissyöjä
- Tunnusmerkit: Yksi kummallisimmista muinaisista eläimistä, liitokalvot takajaloissa, delta-siiven kaltainen rakenne – ei dinosaurus vaan varhainen arkosauromorfi
Sharovipteryx mirabilis oli pieni liitomatelija, jonka liitokalvot olivat takajaloissa eivätkä etujaloissa. Tämä on ainutlaatuinen rakenne koko eläinten historiassa. Suomeksi se tunnetaan nimellä Sharovin siipi.
On heti syytä korostaa, että tämä eläin ei ollut dinosaurus. Se oli varhainen arkosauromorfi, eli pikemminkin dinosaurusten kaukainen sukulainen kuin dinosaurus itse.
Tällainen takajalkainen liitomatelija eli keski- ja myöhäistriaskaudella noin 225 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Kirgisian alueella. Aikuinen yksilö oli vain noin 20–25 senttimetrin pituinen ja hyvin kevyt.
Ei dinosaurus vaan liitomatelija
Vaikka tämä eläin eli triaskaudella, se ei ollut dinosaurus. Se kuului arkosauromorfeihin, laajaan matelijaryhmään, johon kuuluvat myös dinosaurukset, lentoliskot ja krokotiilien sukulaiset. Tarkemmin se luokitellaan protorosaureihin, varhaiseen sivuhaaraan.
Tällainen takajalkainen liitomatelija edusti siis aivan eri haaraa kuin varsinaiset dinosaurukset. Se eli kuitenkin samassa laajassa matelijoiden sukupuussa. Sen anatomia oli niin erikoinen, ettei vastaavaa tunneta mistään muusta eläimestä.
Eläimen olemassaolo kertoo, kuinka monenlaisia kokeiluja matelijaevoluutio teki triaskaudella. Luonto tuotti tuolloin runsaasti erikoisia muotoja. Sharovin siipi on niistä yksi hämmästyttävimmistä.
Liitokalvot takajaloissa
Eläimen tunnusomaisin piirre oli sen erikoiset liitokalvot. Lähes kaikilla muilla liitävillä tai lentävillä eläimillä siivet tai kalvot ovat etujaloissa. Tällä eläimellä ne sen sijaan ulottuivat pitkien takajalkojen väliin.
Kalvot olivat ohuita ihokerroksia, jotka levittäytyivät takajalkojen ja lantion ympärille. Niiden avulla eläin saattoi liitää ilmassa. Tämä on ainoa tunnettu esimerkki tällaisesta rakenteesta koko eläinkunnan historiassa.
Rakenne mahdollisti liitämisen puiden välillä. Eläin ei kyennyt varsinaiseen lentoon kuten lentoliskot tai linnut. Se saattoi kuitenkin liukua ilmassa hypätessään puusta toiseen.
Lentäjä vai liitäjä?
Eläimen liitokyvystä on esitetty erilaisia arvioita. Toisten mukaan se kykeni vain lyhyisiin liitoihin, toisten mukaan se saattoi liitää pitkiäkin matkoja. Jotkut ovat jopa pohtineet, olisiko se voinut räpyttää takajalkojaan.
Yksi tunnetuimmista vertauksista koskee sen muotoa. Takajalkojen väliin levittyvä kalvo muistutti nykyisten lentokoneiden delta-siipeä. Tämän vuoksi eläintä on kutsuttu leikillisesti luonnon Concordeksi.
Olipa totuus mikä tahansa, sen liitomekanismi oli ainutlaatuinen. Se osoittaa, että luonto on kokeillut monia erilaisia tapoja ratkaista lentämisen ongelma. Tämä takajalkoihin perustuva ratkaisu oli yksi näistä kokeiluista.
Lentoliskojen sukulainen?
Eläimen tarkka asema sukupuussa on kiistanalainen. Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että se voisi liittyä lentoliskojen syntyyn. Tämä ajatus on kuitenkin vaikea vahvistaa.
Ongelmana on, että lentoliskojen siivet olivat etujaloissa, eivät takajaloissa. Siipien siirtyminen takajaloista etujalkoihin olisi biomekaanisesti epäuskottavaa. Siksi useimmat tutkijat eivät pidä tätä yhteyttä todennäköisenä.
Nykyiset tutkimukset sijoittavat eläimen pikemminkin protorosaurien joukkoon. Sen lähisukulaisia ovat eräät muut triaskauden erikoiset matelijat. Yksi mahdollinen lähisukulainen on toinen samanlainen liitäjä, joka tunnetaan Euroopasta.
Esi-isät ja sukulinjat
Eläimen esi-isät olivat varhaisia arkosauromorfeja, samaa laajaa ryhmää, johon kuuluvat myös lentoliskot, krokotiilit ja dinosaurukset. Vielä kauempana sukupuussa olivat varhaiset matelijat, jotka erkanivat nisäkkäiden sukulinjasta jo paljon aikaisemmin.
Tällainen takajalkainen liitomatelija edusti siis dinosaurusten kaukaista sukuhaaraa. Se ei kuitenkaan ollut näiden suora esi-isä, vaan oma erikoistunut sivuhaaransa. Sen sukulinja jäi lyhytaikaiseksi kokeiluksi.
Eläimen sukulinja kuoli sukupuuttoon eikä jättänyt suoria jälkeläisiä. Sen erikoinen rakenne ei toistunut myöhemmin missään. Tämä tekee siitä eräänlaisen evoluution ainutkertaisen kokeilun.
Madygenin fossiilialue
Eläimen fossiili löytyi Madygen-muodostumasta Etelä-Kirgisiasta. Tämä on yksi maailman tärkeimmistä keskitriaskauden fossiilialueista. Se on tunnettu poikkeuksellisen hyvin säilyneistä fossiileistaan.
Alueella säilyivät jopa pehmytkudosten jäljet, kuten ihokalvot ja suomut. Tällainen säilyminen on harvinaista ja erittäin arvokasta. Juuri sen ansiosta eläimen liitokalvot tunnetaan niin hyvin.
Saman alueen asukkaita olivat monet muut erikoiset pienet matelijat. Yksi niistä oli toinen Sharovin kuvaama laji, jolla oli pitkiä, suomumaisia ulokkeita selässään. Yhdessä nämä eläimet tekevät Madygenista poikkeuksellisen kiinnostavan ekosysteemin.
Hyönteisten saalistaja
Eläin oli hyönteissyöjä. Sen pieni koko ja kapea, hampaikas kuono sopivat hyvin pienten saaliiden pyydystämiseen. Ravinto koostui todennäköisesti erilaisista hyönteisistä ja muista pikkueläimistä.
Saalistus tapahtui todennäköisesti liitämällä. Eläin saattoi odottaa puun oksalla ja syöksyä saaliin perään. Liitokyky antoi sille pääsyn saaliiseen, jota maassa elävät pedot eivät tavoittaneet.
Pieni ja kevyt rakenne teki siitä ketterän liikkujan puiden latvustossa. Se eli todennäköisesti metsäisessä ympäristössä. Tällainen elämäntapa sopi hyvin sen erikoiseen anatomiaan.
Löytöhistoria
Eläimen fossiili löydettiin Kirgisiasta 1960-luvulla, ja sen kuvasi tieteellisesti venäläinen paleontologi Aleksandr Sharov vuonna 1971. Sharov antoi lajille aluksi toisen nimen. Se osoittautui kuitenkin jo varatuksi, sillä sama nimi oli annettu eräälle hyönteiselle.
Tämän vuoksi laji nimettiin myöhemmin uudelleen löytäjänsä kunniaksi. Uusi sukunimi tarkoittaa Sharovin siipeä. Näin eläimen erikoinen olemus ja sen löytäjän panos tulivat samalla huomioiduiksi.
Eläin tunnetaan vain yhdestä ainoasta hyvin säilyneestä fossiilista. Tämä holotyyppi on säilytteillä venäläisessä tutkimuslaitoksessa Moskovassa. Kalvojen jäljet ovat säilyneet siinä poikkeuksellisen hyvin.
Evoluution ainutkertainen kokeilu
Eläin on hyvä esimerkki evoluution kekseliäisyydestä. Luonto tuotti rakenteen, jollaista ei tunneta mistään muusta eläimestä. Tämä tekee siitä erityisen kiinnostavan tutkimuskohteen.
Monet liitävät eläimet ovat kehittäneet kalvonsa etujalkoihin tai vartalon sivuille. Tällainen takajalkainen liitomatelija valitsi aivan toisen ratkaisun. Se on osoitus siitä, kuinka monia erilaisia teitä evoluutio voi kulkea.
Tällaiset ainutkertaiset kokeilut ovat paleontologialle arvokkaita. Ne laajentavat käsitystämme siitä, mitä elämä on kyennyt kehittämään. Sharovin siipi on yksi näistä hämmästyttävistä esimerkeistä.
Triaskauden metsät
Eläin eli aikana, jolloin mantereet olivat yhdistyneet yhdeksi suureksi supermantereeksi. Sen kotiseutu oli rehevä ja metsäinen alue. Tiheät havupuut ja kosteat järvet hallitsivat maisemaa.
Tällainen ympäristö sopi täydellisesti puiden välillä liitävälle eläimelle. Latvusto tarjosi sekä ravintoa että pakopaikkoja. Juuri Sharovipteryx mirabilis oli erikoistunut juuri tällaiseen elämään.
Kostea ja mutainen ympäristö auttoi myös fossiilien säilymisessä. Kuolleet eläimet hautautuivat hienojakoiseen mutaan. Näin niiden pehmytkudoksetkin säilyivät poikkeuksellisen hyvin.
Liitämisen edut
Liitokyky tarjosi eläimelle monia etuja. Sen avulla se pystyi liikkumaan nopeasti puusta toiseen. Samalla se säästi energiaa verrattuna maassa liikkumiseen.
Liitäminen auttoi myös pakenemaan saalistajia. Kun vaara uhkasi, eläin saattoi hypätä ilmaan ja liukua turvaan. Tämä oli tehokas keino pienelle ja kevyelle eläimelle.
Lisäksi liitäminen avasi pääsyn ravintoon, jota muut eivät tavoittaneet. Puiden latvustossa lentävät hyönteiset olivat helppoa saalista liitäjälle. Näin eläin hyödynsi elinympäristöään monipuolisesti.
Erikoinen rakenne tutkimuksen kohteena
Eläimen ainutlaatuinen rakenne on tehnyt siitä suositun tutkimuskohteen. Tutkijat ovat pyrkineet selvittämään, miten se tarkalleen liiti. Tähän on käytetty muun muassa fossiilin tarkkaa tarkastelua ja vertailua nykyisiin liitäjiin.
Koska eläimestä tunnetaan vain yksi fossiili, kaikkia kysymyksiä ei voida ratkaista. Osa sen anatomiasta jää yhä epävarmaksi. Tämä pitää tutkimuksen elävänä ja jättää tilaa uusille tulkinnoille.
Hyvin säilynyt holotyyppi on silti antanut paljon tietoa. Sen avulla on voitu rekonstruoida eläimen ulkonäkö melko luotettavasti. Tällainen säilyminen on harvinaista näin pienen ja hauraan eläimen kohdalla.
Luonnon kekseliäisyys
Eläin on hyvä muistutus siitä, kuinka monimuotoista elämä voi olla. Sen rakenne poikkeaa kaikesta, mitä muualta tunnetaan. Se laajentaa käsitystämme siitä, mitä evoluutio on kyennyt tuottamaan.
Triaskausi oli muutenkin aikaa, jolloin syntyi monia erikoisia eläimiä. Monet niistä jäivät lyhytaikaisiksi kokeiluiksi. Tämä eläin on yksi näistä unohtumattomista esimerkeistä.
Yksi kummallisimmista
Harva muinainen eläin on yhtä kummallinen kuin tämä liitäjä. Sen takajalkoihin perustuva liitokyky tekee siitä ainutlaatuisen. Se nousee usein esiin, kun puhutaan luonnon erikoisimmista ratkaisuista.
Vaikka eläin oli pieni ja eli lyhyen aikaa geologisessa mielessä, sen merkitys tieteelle on suuri. Se osoittaa, kuinka monille teille evoluutio voi kulkea. Tämä eläin jää mieleen juuri poikkeuksellisuutensa vuoksi.
Pieni eläin, suuri tarina
Vaikka eläin oli vain kämmenen kokoinen, sen tarina on tieteellisesti merkittävä. Se yhdistää lentämisen alkuvaiheet, triaskauden monimuotoisuuden ja luonnon kekseliäisyyden. Harva yhtä pieni eläin on herättänyt yhtä paljon kiinnostusta.
Sen avulla tutkijat ymmärtävät paremmin, kuinka monilla tavoilla eläimet ovat valloittaneet ilman. Liitäminen ja lentäminen ovat kehittyneet luonnossa useita kertoja eri tavoin. Tämä eläin edustaa yhtä näistä erikoisista reiteistä.
Sharovin siiven perintö
Sharovin siipi on paleontologian erikoinen aarre, jonka takajalkoihin sijoitetut liitokalvot ovat ainutlaatuinen rakenne koko eläinkunnan historiassa. Sen pieni koko, hyönteissyöjän elämäntapa ja Kirgisian Madygenin ekosysteemissä eläminen tekevät siitä yhden kiinnostavimmista muinaisista eläimistä.
Tämä eläin muistuttaa, että evoluutio kokeilee mitä erilaisimpia ratkaisuja. Jotkin näistä kokeiluista ovat niin omituisia, ettei niitä yritetä uudelleen koskaan. Sharovin siipi on yksi luonnon hämmästyttävimmistä keksinnöistä.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Sharovipteryx oli?
Sharovipteryx oli pieni, noin 20–25 senttimetrin mittainen liitomatelija keskitriaskauden Kirgisiasta. Sen liitokalvot olivat poikkeuksellisesti takajaloissa. Se tunnetaan yhdestä hyvin säilyneestä fossiilista.
Oliko Sharovipteryx dinosaurus?
Ei. Sharovipteryx ei ollut dinosaurus vaan varhainen arkosauromorfi, dinosaurusten kaukainen sukulainen. Hakusana Sharovipteryx dinosaurus on yleinen, mutta harhaanjohtava, sillä kyseessä oli aivan eri matelijaryhmä.
Miksi Sharovipteryxin siivet olivat takajaloissa?
Tätä ei tiedetä varmasti, mutta kyseessä oli eläimen oma erikoistunut ratkaisu liitämiseen. Pitkien takajalkojen väliin levittyvä kalvo muistutti delta-siipeä. Tällaista rakennetta ei tunneta mistään muusta eläimestä.
Pystyikö Sharovipteryx lentämään?
Se ei kyennyt varsinaiseen lentoon kuten linnut tai lentoliskot. Sen sijaan se liiti puusta toiseen takajalkojensa kalvojen avulla. Liitomatkojen pituudesta tutkijat ovat esittäneet erilaisia arvioita.