Platecarpus tympaniticus — Levyrannelisko — Pohjois-Amerikan parhaiten tunnettu mosasauri
Dino-kortti
- Nimi: Platecarpus tympaniticus
- Suomeksi: Levyrannelisko
- Nimen merkitys: ”Litteä-ranne, rumpu-quadratti” (kreikan platys, ”litteä” + karpos, ”ranne” + latinan tympanum, ”rumpu” — viittaus kvadratti-luun rumpumaiseen muotoon)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, ylempi Santonian – alin Campanian, noin 84–80 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat (Kansas, erityisesti Logan County, Niobrara Chalk), lisämateriaalia muualta Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta
- Pituus: 5–7 metriä (kuuluisin yksilö LACM 128319 on 5,67 m)
- Paino: Arviolta 700–1 200 kg
- Ruokavalio: Lihansyöjä (kalat, pääjalkaiset)
- Sukulinja: Squamata, Mosasauridae, Plioplatecarpinae
- Tunnusmerkit: Yksi yleisimpiä tunnettuja mosasaureja (yli 86 yksilöä), kuvattiin 1869, LACM 128319 -näyte on mosasaurien koskaan löydetty kuuluisin yksilö poikkeuksellisilla pehmytkudosjäänteillä, virtaviivainen runko, hypocercal-pyrstöevä
Platecarpus tympaniticus on paleontologian parhaiten tunnettu mosasauri — keskikokoinen meripetoeläin, jonka fossiilit ovat antaneet tutkijoille ennenkuulumatonta tietoa liitukauden meren matelijoiden anatomiasta. Sen nimi tarkoittaa ”litteä-rannetta, rumpu-quadrattia” kreikan sanoista platys (”litteä”) ja karpos (”ranne”). Lajinimi tympaniticus viittaa latinan sanaan tympanum (rumpu) — tarkemmin lajin kvadratti-luun rumpumaiseen muotoon, joka on diagnostinen piirre. Suomeksi lajia voidaan kutsua levyranneliskoksi.
Levyrannelisko eli noin 84–80 miljoonaa vuotta sitten myöhäisen liitukauden Santonian-Campanian-vaihteessa Pohjois-Amerikan Western Interior Seawayssa sekä Euroopan rannikkomerillä. Aikuinen yksilö oli 5–7 metriä pitkä ja painoi arviolta 700–1 200 kg — keskikokoinen mosasauri, mutta sen tieteellinen merkitys on valtava johtuen poikkeuksellisesti säilyneistä yksilöistä.
Yksi yleisimpiä mosasaureja maailmassa
Platecarpus tympaniticus on tieteellisesti merkittävä ennen kaikkea siksi, että se on **yksi yleisimpiä tunnettuja mosasaureja**. Vähintään **86 yksilöä** on kerätty Pohjois-Amerikan Western Interior Basinilta — huomattava määrä, joka on antanut tutkijoille laajan otoksen lajin populaatiomuutoksista, ontogeneettisestä kasvusta ja yksilöllisestä variaatiosta. Tämä on poikkeuksellista mesotsooisille meriliskoille, joista useimmat tunnetaan vain muutamasta yksilöstä.
Tärkein fossiilipaikka on **Kansasin Niobrara Chalk Formation**, jonka kerrostumat ovat ylemmästä Santonian-vaiheesta alimpaan Campanian-vaiheeseen. Erityisesti Logan County on tuottanut poikkeuksellisen rikasta materiaalia. Lajin yleisyys tekee siitä **mosasaurien tutkimuksen vertailupohjan** — kun uusia mosasaurilajeja löydetään, niitä yleisesti verrataan tämän lajin tunnettuun anatomiaan.
LACM 128319 — paleontologian timantti
Yksi paleontologian merkittävimpiä yksittäisiä fossiilinäytteitä on **LACM 128319** — tämän lajin poikkeuksellisen hyvin säilynyt aikuinen yksilö, jonka löysi Marion C. Bonner Logan Countystä Kansasista ja joka lisättiin Natural History Museum of Los Angeles Countyn kokoelmaan huhtikuussa 1969. Tämä 5,67 metriä pitkä luuranko on **mosasaurien koskaan löydetty kuuluisin yksittäinen näyte**, ja Lindgren ja kollegoiden vuoden 2010 PLOS One -tutkimus mullisti käsityksen mosasaurien anatomiasta:
- Suuria osia ihon painumia (skin impressions)
- Mahdollisia ihon värimerkkejä (skin color markings)
- Osittainen kehon ääriviiva (body outline)
- Alaspäin taittunut häntä (downturned tail) — ratkaiseva todiste pyrstöevän muodosta
- Haarautuneet bronchiaaliset putket (keuhkoputket)
- Henkitorven rusto-renkaat (tracheal cartilage)
- Mahdollinen munuaisen jälki (kidney trace) viidennen ja kolmannen takimmaisen kylkiluun välissä
- Sisäelinten jälkiä (visceral traces)
Tällaiset löydöt ovat paleontologian unelmia. Useimmista mesotsooisista eläimistä tunnetaan vain luut, mutta tämän näytteen kohdalla myös pehmytkudoksia on saatavilla. Tämä mahdollistaa paljon tarkemmat anatomiset tutkimukset kuin tavalliset fossiilit sallivat. Konishi ja kollegat (2012) jatkoivat työtä julkaisemalla **kattavan osteologisen analyysin** Journal of Vertebrate Paleontology -lehdessä.
Hypocercal-pyrstöevä — todiste pelagisesta saalistuksesta
LACM 128319 -näytteen tärkein anatominen löytö on todennäköisesti **alaspäin taittunut häntä**, joka todistaa, että mosasaureilla oli **hypocercal-pyrstöevä** — samanlainen kuin haikaloilla mutta käänteisessä suunnassa:
- Selkärankaan kuuluva osa kääntyi alaspäin pyrstöevässä
- Yläpinnan pehmytkudoseva muodosti suuremman lapan
- Yhdessä rakenne muodosti puoliautoseen evän
- Hyvin lähellä haikaloiden heterocercal-evää, mutta käänteinen
Tämä oli vallankumouksellinen havainto. Aikaisemmin mosasaureja kuvattiin pitkillä, käärmemäisillä hännillä, joissa ei ollut erillistä pyrstöevää. LACM 128319 ja myöhempi Lindgren et al. (2013) -tutkimus Jordanian Harranan fossiilista todistivat, että mosasaurit olivat **paljon parempia uimareita kuin pitkään uskottiin** — vertailukelpoisia pelagisten haikaloiden uimakykyyn.
Virtaviivainen runko ja carangiform-uinti
Lindgren ja kollegat (2010) osoittivat lisäksi, että tämä laji oli **edelläkävijä mosasaurien evoluutiossa virtaviivaisemmaksi**. Sen kehon muoto oli jo huomattavasti virtaviivaisempi kuin varhaisilla mosasaureilla. Anatomiset piirteet sisältävät:
- Kylkiluiden anteriorinen migraatio — ruumis lyhyempi etuosaan päin
- Selkänikamien regionaalisaatio — eri osat erikoistuneet
- Yhteensä 116 nikamaa: 7 niskaa, 20 selkää, 5 pygal-, 28 välikaudaalia, 56 terminaalista kaudaalia
- 89 kaudaalia nikamaa — suuri määrä, joka tukee voimakasta pyrstöuintia
Tämä rakenne mahdollisti **carangiform-uintityylin**, jossa vain rungon takaosa aaltoili tehokkaasti. Tämä on sama uintityyli kuin nykyaikaisilla pelagisilla haikaloilla, tonnikaloilla ja jopa varhaisimmilla sukulaisilla cetaceilla. Tutkimuksen mukaan tämä laji edusti vaihetta, jota mosasaurien viimeisin ja kehittynein jäsen Plotosaurus jatkaisi 20 miljoonaa vuotta myöhemmin entistä virtaviivaisempaan suuntaan.
Mosasaurien sukulinja — meren paluuevoluution mestariteos
Tämä laji kuuluu **Mosasauridae**-heimoon — liitukauden meripetoeläinten sukulinjaan, joka oli erikoistunut nopeaan uimiseen ja saalistukseen. Mosasaurit olivat **läheistä sukua nykyisille varaaneille ja käärmeille** — eivät dinosauruksia, eivät plesiosaureja, eivät ichthyosaureja. Heidän tarkka sukulaisuussuhteensa on yhä paleontologisen keskustelun kohteena: jotkut tutkijat ehdottavat varaani-läheisyyttä (Varanidae), toiset käärme-läheisyyttä (Serpentes), kolmannet jossakin näiden välissä Anguimorpha-haarautumalla.
Mosasaurien esi-isät olivat maaeläviä matelijoita, jotka palasivat takaisin meren elämään noin 98 miljoonaa vuotta sitten. Sukulinja saavutti meren huippusaalistajan aseman ja kehittyi noin **30 miljoonan vuoden aikana** kalakaloista jättiläisiin. Tämä on samanlainen mutta lyhyempi prosessi kuin valaiden evoluutio meren huippusaalistajiksi — niiltä se otti yli 50 miljoonaa vuotta.
Anatomia ja saalistustapa
Lajin hampaat olivat terävät, koukkumaiset ja sopivat liukkaiden saaliiden pitelyyn. Hampaat olivat eri kokoisia kallossa — etuosa pidempiä, takaosa pienempiä. Hammasrivin lisäksi laji omasi **pterygoidit-hampaat suun katossa** — toisen hammasrivin, joka esti saaliin pakenemisen. Tämä on kuitenkin **kaikkien mosasaurien ja monien varaanien yhteinen piirre**, ei Platecarpus-spesifinen, ja sitä esiintyy myös nykyaikaisilla käärmeillä. Ravinto käsitti pääasiassa:
- Kaloja — luukaloja ja sen aikana yleisiä lajeja
- Pääjalkaisia — kalmareita ja mustakaloja
- Pieniä merikilpikonnia ja muita meripieneläjiä
Hammasrakenne ei sopinut pureskeluun, joten saalis nielty kokonaisena kuten käärmeet syövät saaliansa. Carangiform-uinti mahdollisti pitkät kruisematkat saaliin perässä, ja nopeat hyökkäyspuhkeet sopivat ambush-strategiaan.
Plioplatecarpinae — alaheimon tyyppilaji
Sukulinjaltaan tämä laji kuuluu **Plioplatecarpinae**-alaheimoon — yhteen mosasaurien neljästä pääalaheimosta. Mosasauridaen pääjako:
- Halisaurinae — varhaiset, primitiiviset mosasaurit
- Tylosaurinae — jättiläiset kuten Tylosaurus proriger (jopa 14 m)
- Plioplatecarpinae — Platecarpus ja sen sukulaiset (keskikokoiset, nopeat)
- Mosasaurinae — Mosasaurus ja Plotosaurus, kehittynein alaheimo
Plioplatecarpinae-alaheimo sisältää tämän lajin lisäksi sukuja kuten Latoplatecarpus, Plioplatecarpus ja Plesioplatecarpus. Alaheimo oli erikoistunut nopeaan, ketterään saalistukseen ja keskikokoisuuteen.
Western Interior Seawayn ekosysteemi
Tämä laji eli Pohjois-Amerikan ainutlaatuisessa sisämeressä — Western Interior Seawayssa. Tämä jättiläismäinen merialue jakoi liitukauden Pohjois-Amerikan kahteen erilliseen mantereeseen: läntiseen Laramidiaan ja itäiseen Appalachiaan. Sisämeren ekosysteemi oli uskomattoman rikas merielämästä. Saman alueen asukkaita olivat:
- Muita mosasaureja kuten Tylosaurus proriger (huippusaalistaja) ja Mosasaurus missouriensis
- Elasmosauri-plesiosaureja kuten Styxosaurus snowii
- Suuria petokaloja kuten Xiphactinus audax
- Hai-eläimet kuten Cretoxyrhina mantelli
- Merikilpikonnat kuten Archelon ischyros
- Pterosaurit kuten Pteranodon
Tässä monilajisessa ekosysteemissä tämän lajin osuus oli **keskikokoinen, nopea pelaginen saalistaja**. Tylosaurus hallitsi huippusaalistajan asemaa, mutta Platecarpus oli runsain ja menestynein keskikokoinen mosasauri.
Löytöhistoria — Cope, Bonner ja Lindgren
Lajin kuvasi tieteellisesti vuonna 1869 amerikkalainen paleontologi **Edward Drinker Cope** (1840–1897) — yksi paleontologian ”Bone Wars” -aikakauden kuuluisia tutkijoita. Cope ja hänen kilpailijansa Othniel Charles Marsh kävivät kuuluisaa kilpailua 1870-luvulta 1890-luvulle, joka tuotti satoja uusia laji-, paikannimiä ja tutkimuksia, vaikka myös tieteellisiä riitoja. Cope kuvasi useita mosasaurilajeja, ja Platecarpus oli yksi hänen merkittävimpiä löytöjään.
Yli sata vuotta myöhemmin **Marion C. Bonner** löysi LACM 128319 -näytteen Logan Countystä Kansasista (lisätty museon kokoelmaan huhtikuussa 1969). Tämä yksilö mullisti mosasaurien tutkimuksen, kun **Johan Lindgrenin** johtama ruotsalainen tutkimusryhmä julkaisi vuonna 2010 PLOS One -lehdessä artikkelin ”Convergent Evolution in Aquatic Tetrapods: Insights from an Exceptional Fossil Mosasaur”. Tämä työ paljasti virtaviivaisen rungon, hypocercal-pyrstöevän ja muut pehmytkudosjäänteet. **Takuya Konishi** ja kollegat (2012) jatkoivat työtä yksityiskohtaisemmalla osteologisella analyysillä.
Lajin perintö
Platecarpus tympaniticus on paleontologian parhaiten tunnettu mosasauri — laji, jonka pehmytkudosfossiilit ovat antaneet tieteelle ennenkuulumatonta tietoa liitukauden meren matelijoiden anatomiasta. Sen erinomaisesti säilyneet luut, virtaviivainen runko, hypocercal-pyrstöevä todistettu ensimmäistä kertaa pehmytkudoksesta, ja Western Interior Seawayn ekosysteemissä eläminen tekevät tästä lajista yhden tärkeimpiä myöhäisen liitukauden tutkimuskohteista. Levyrannelisko muistuttaa, että paleontologinen tutkimus on jatkuvasti kehittyvää — vuoden 1869 alkuperäinen kuvaus muuttui radikaalisti vuoden 2010 LACM 128319 -tutkimuksen myötä, kun 140 vuoden vanha käsitys mosasaurien anatomiasta uudistui kerralla. Tämä on hieno esimerkki siitä, miten yksittäinen poikkeuksellisen hyvin säilynyt yksilö voi mullistaa kokonaisen sukulinjan tieteellisen ymmärryksen.
Tutustu muihin merihirviöihin