Edmontonia rugosidens – Edmontoninpanssari – piikkirikkain nodosauridi
Dino-kortti:
- Nimi: Edmontonia rugosidens
- Suomeksi: Edmontoninpanssari
- Nimen merkitys: Suku viittaa Edmontonin kaupunkiin/muodostumaan Albertassa; lajinimi rugosidens on latinaa, rugosus = karkea, dens = hammas eli ”karkeahampainen”
- Eli: Myöhäinen liitukausi (keski-campan), noin 76,5–75 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Kanada (Alberta, Dinosaur Park -muodostuma), Yhdysvallat (Montana, Two Medicine -muodostuma)
- Pituus: Noin 6,6 metriä
- Paino: Noin 3 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Yksi suurimmista tunnetuista nodosaurideista, neljä massiivista olkapiikkiä joista toinen pari on haarautunut (lajin tunnusomaisin piirre), kattava panssari selässä ja kyljissä, ei häntänuijaa, leveä ja matala vartalo
Edmontoninpanssari on suurin ja aseistetuin tunnettu nodosauridi Pohjois-Amerikasta – panssaridinosaurus, jonka massiiviset olkapiikit ja kattava luupanssari tekivät siitä liikkuvan linnoituksen. Sen erityispiirre on haarautunut toinen olkapiikkipari, joka erottaa sen sukulaislajista E. longiceps. Aikuinen yksilö oli noin 6,6 metriä pitkä ja painoi 3 tonnia – massiivinen nelijalkainen tankki, joka eli keski-campan-vaiheessa myöhäisen liitukauden Pohjois-Amerikassa.
Tämä laji kuului Nodosauridae-perheeseen, joka erottuu ankylosauridi-sukulaisistaan siinä, että nodosaurideilla ei ole häntänuijaa. Sen sijaan ryhmä erikoistui pitkiin kyljen ja olkapään piikkeihin sekä kattavaan luupanssariin. Edmontonia rugosidens edustaa tämän kehityslinjan huipentumaa – kookas, raskaasti aseistettu laji, joka erikoistui passiiviseen mutta erittäin tehokkaaseen puolustukseen.
Löytö ja tutkimushistoria
Lajin holotyyppi (USNM 11868) on luuranko, jonka George Fryer Sternberg löysi kesäkuussa 1928 Albertan Dinosaur Park -muodostumasta. Charles Whitney Gilmore kuvasi sen tieteellisesti vuonna 1930 alun perin nimellä Palaeoscincus rugosidens. Vuonna 1940 Loris Shano Russell siirsi sen tähän sukuun nimellä Edmontonia rugosidens. Itse suvun tyyppilaji E. longiceps oli nimetty jo aiemmin, vuonna 1928, Charles Mortram Sternbergin toimesta.
Vuonna 1988 Robert Bakker ehdotti, että rugosidens olisi oma sukunsa Chassternbergia – kunnioittaen Charles ”Chas” M. Sternbergiä – mutta tämä luokitus on harvoin käytössä, ja useimmat tutkijat pitävät tätä lajia edelleen alkuperäisen suvun jäsenenä. Sukunimi viittaa Edmontonin kaupunkiin Albertassa, joka antoi nimen myös Edmontonin muodostumalle. Lajinimi rugosidens tarkoittaa ”karkeahampainen” – viitaten hampaiden pintatekstuuriin.
Useita lisäluurankoja, kalloja ja panssarin osia on löydetty vuosikymmenien aikana. Erityisen tärkeä on lähes täydellinen artikuloitunut etuvartalo (AMNH 5381, jonka Barnum Brown löysi jo 1915), jonka avulla osteodermien tarkka sijainti vartalossa on voitu rekonstruoida. Useat näistä löydöistä ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin, panssari ja piikit suunnilleen alkuperäisillä paikoillaan.
Neljä olkapiikkiä – joista toinen pari haarautunut
Lajin tavaramerkki on sen neljä massiivista olkapiikkiä – kaksi paria, jotka sojottivat sivuille ja eteenpäin. Suurimmat piikit olivat yli 30 cm pitkiä ja terävät. Erityisesti rugosidens-lajilla toinen olkapiikkipari on haarautunut – eli jakautunut kahdeksi kärjeksi, kuten haarukan piikit. Tämä on tärkein anatominen piirre, joka erottaa lajin sukulaisestaan E. longiceps.
Gilmorella oli aluksi vaikeuksia uskoa, että olkapiikit todella osoittivat eteenpäin, koska se olisi haitannut eläimen liikkumista kasvillisuuden läpi – hän epäili niiden siirtyneen fossiloitumisen aikana. Myöhemmin Kenneth Carpenter ja Gregory S. Paul yrittivät asetella piikit uudelleen ja totesivat, ettei niitä voi kääntää menettämättä yhteensopivuutta muun panssarin kanssa. Piikit todella osoittivat eteenpäin.
Olkapiikit olivat erityisen tärkeitä, koska tällä lajilla ei ollut häntänuijaa – toisin kuin ankylosauridi-puolen lajeilla. Nodosauridien puolustusstrategia oli passiivinen: laskeutua maahan ja antaa panssarin ja piikkien tehdä työ. Hyökkäävä tyrannosauridi kohtasi terävien piikkien muurin, ja yritys puraista kaulaa olisi saattanut viiltää petoeläimen suuta vakavasti. Lisäksi olkapiikkejä on ehdotettu käytetyn lajinsisäisissä taisteluissa ja seksuaalisena näytöksenä – niiden koon ja muodon vaihtelu yksilöiden välillä viittaa tähän.
Kaulan ja hartioiden ympärillä laji kantoi kolmen puolikaaren panssarirengasta, jotka muodostuivat suurista, kölimäisistä levyistä. Niiden takana selässä ja lonkissa oli lukuisia poikittaisia rivejä pieniä, soikeita ja kölimäisiä osteodermejä, jotka eivät olleet järjestäytyneet pitkittäisiksi riveiksi.
Yksi suurimmista nodosaurideista
Edmontoninpanssari oli yksi suurimmista tunnetuista nodosaurideista – pidempi kuin useimmat sukulaisensa. Sen koko oli varsin poikkeuksellinen ryhmässä, jossa useimmat lajit olivat vain 3–5 metriä pitkiä. Aguja-muodostumasta Texasista tunnetaan myös nodosaurifossiileja, mutta niitä ei ole toistaiseksi kuvattu erillisinä lajeina, joten suora vertailu jää avoimeksi tulevia löytöjä varten.
Suuri koko oli itsessään puolustus – 3 tonnin eläin, joka on peitetty luupanssarilla, on erittäin vaikea tappaa. Aikuisen yksilön kohtaaminen olisi ollut riskialtis kokemus jopa suurille tyrannosaureille. Tämä teki lajista yhden parhaiten suojatuista dinosauruksista koko myöhäisellä liitukaudella, ja sen koko sekä aseistus yhdessä muodostivat lähes ylitsepääsemättömän puolustusjärjestelmän.
Aikalaiset – Gorgosaurus, ei Tyrannosaurus rex
Yleinen virhekäsitys on, että Edmontonia rugosidens olisi elänyt Tyrannosaurus rexin aikana. Todellisuudessa tämä laji eli noin 76,5–75 miljoonaa vuotta sitten, eli noin 8–10 miljoonaa vuotta ennen T. rexiä (joka eli vain 68–66 mya). Sen aikalaisia merkittäviä tyrannosaurideja olivat Gorgosaurus ja Daspletosaurus – pienempiä mutta yhä erittäin vaarallisia petoeläimiä.
Ekosysteemissään Dinosaur Park -muodostumassa Albertassa eläin jakoi ympäristönsä monien muiden tunnettujen dinosaurusten kanssa: hadrosauridit Gryposaurus, Corythosaurus ja Parasaurolophus, sarvidinosaurukset Centrosaurus ja Chasmosaurus, sekä ankylosauridit Scolosaurus ja Dyoplosaurus. Tämä oli yksi maailman monimuotoisimmista dinosaurusyhteisöistä, ja sen ekosysteemi rinnastetaan usein nykyisten Afrikan savannien rikkaaseen lajistoon.
T. rexin aikalaisia olivat sen sijaan toiset nodosauridit kuten Denversaurus. Myöhäisempi suvun edustaja E. longiceps eli noin 72 mya tienoilla – yhä ennen varsinaista T. rexiä.
Leveä ruumiinrakenne ja elintapa
Edmontoninpanssarin ruumis oli erittäin leveä ja matala – suunniteltu maksimaaliseen vakauteen ja panssaripinta-alaan. Kun eläin laskeutui maahan, se muistutti luista kilpikonnaa – litteä, leveä ja lähes mahdoton kääntää ylösalaisin. Tämä on samankaltainen strategia kuin nykyisillä kilpikonnilla, jotka vetäytyvät kuoreensa vaaran uhatessa.
Pään muoto ylhäältä katsottuna on päärynämäinen. Suussa oli sarvella varustettu nokka, joka sopi alhaalla kasvavan kasvillisuuden – sananjalkojen, kortteiden ja paksupuiden taimien – leikkaamiseen. Pienet, lehdenmuotoiset hampaat hienonsivat ravinnon ennen nielaisemista. Lyhyet jalat ja matala asento viittaavat hitaaseen kävelyvauhtiin – laji oli passiivinen puolustautuja, ei juoksija, ja luotti panssariinsa ennemmin kuin nopeuteen. Leveän vartalon sisällä oli tilaa suurelle ruoansulatuselimistölle, joka oli välttämätön kuitupitoisen kasviaineksen hajottamiseen mikrobien avulla.
Mielenkiintoinen havainto on, että monet tämän lajin yksilöt on löydetty panssari ja piikit suunnilleen alkuperäisillä paikoillaan. Yksi selitys liittyy ympäristön voimakkaisiin kausivaihteluihin: puunrenkaat samalta ajalta osoittavat suuria vaihteluja sademäärässä ja lämpötilassa. Eläin saattoi kuolla kuivuuteen, kuivua paikalleen ja peittyä nopeasti sedimenttiin sadekauden alkaessa – mikä selittää poikkeuksellisen hyvän säilymisen.
Panssarin rakenne ja toiminta
Lajin panssari oli yksi monimutkaisimmista koko ankylosaurien ryhmässä. Pää oli peitetty paksuilla luulevyillä, jotka suojasivat aivokoteloa ja silmiä. Kaulan suojana oli kolme puolikaaren muotoista panssarirengasta, joiden suuret kölimäiset levyt muodostivat joustavan mutta vahvan suojakerroksen. Tämä rakenne mahdollisti pään ja kaulan liikkeen samalla kun se suojasi haavoittuvaa niska-aluetta.
Osteodermit eivät olleet umpinaista luuta, vaan niiden sisällä oli huokoinen luurakenne, joka teki niistä kevyempiä kuin täysi luu olisi ollut. Tämä keveys oli välttämätöntä, jotta eläin pystyi kantamaan laajaa panssariaan koko elämänsä ajan. Eläimen kokonaispanssaripaino oli huomattava, mutta sen jakautuminen koko vartalolle teki siitä kannettavan. Panssarin keratiinipinnoite, jota ei yleensä säily fossiileissa, teki piikeistä elävänä todennäköisesti vielä pidempiä ja terävämpiä kuin paljaat luut antavat ymmärtää. Tämä on tärkeä havainto, sillä se vaikuttaa siihen, miten koko lajin ulkonäköä rekonstruoidaan museonäyttelyissä ja tieteellisissä kuvituksissa.
Nodosauridit vastaan ankylosauridit
Tämä laji edustaa nodosauridien kehityslinjaa, joka erosi ankylosaurideista jo varhaisessa vaiheessa. Molemmilla ryhmillä oli kattava luupanssari, mutta puolustusstrategiat erosivat olennaisesti. Ankylosauridit kuten Ankylosaurus ja Talarurus kehittivät massiivisen häntänuijan aktiiviseksi aseeksi, jolla ne pystyivät iskemään saalistajia. Nodosauridit sen sijaan luottivat kyljen ja olkapään piikkeihin sekä passiiviseen puolustukseen.
Tämä ero heijastaa kahta erilaista evoluutiollista ratkaisua samaan ongelmaan – kuinka suojautua suurilta petoeläimiltä. Nodosauridien kapeampi mutta korkeampi kallo ja terävämmät piikit sopivat ympäristöön, jossa kasvillisuus oli matalaa ja saalistajat lähestyivät sivulta. Tämä laji oli tämän strategian huipentuma – sen eteenpäin osoittavat olkapiikit toimivat sekä puolustuksena että mahdollisesti hyökkäysaseena, jolla eläin saattoi survaista saalistajaa kohti. On kiinnostavaa, että molemmat ryhmät säilyivät rinnakkain koko myöhäisen liitukauden ajan – kumpikaan strategia ei syrjäyttänyt toista, vaan ne edustivat kahta yhtä toimivaa tapaa selviytyä petojen täyttämässä maailmassa.
Tieteellinen perintö
Edmontoninpanssari on nodosauridien kuningas – yksi suurimmista ja piikkisimmistä ryhmässään, joka erikoistui passiiviseen puolustukseen. Se todistaa, kuinka tehokas panssari + piikit -yhdistelmä oli – myöhäisen liitukauden Pohjois-Amerikan huippupetoeläimiä vastaan tämä strategia toimi, ja eläin menestyi miljoonia vuosia.
Edmontonia rugosidens -lajin tutkimus on edistynyt 2000-luvulla erityisesti siitä syystä, että useita uusia osittaisia luurankoja on löydetty Two Medicine -muodostumasta Montanasta ja Dinosaur Parkista Albertasta. Nämä uudet löydöt ovat vahvistaneet, että rugosidens-lajin haarautunut toinen olkapiikki on todellinen anatominen piirre – ei yksittäisen yksilön poikkeama. Näin laji säilyttää oman erillisen lajistatuksensa koko suvun sisällä, ja se on edelleen yksi parhaiten dokumentoituja nodosaurideja koko maailmassa. Jokainen uusi löytö tarkentaa kuvaa siitä, kuinka tämä massiivinen panssaridinosaurus eli, liikkui ja puolusti itseään myöhäisen liitukauden Pohjois-Amerikassa.