Olorotitan – Jättiläisjoutsen — pisin kaula ankannokkaisten joukossa
Dino-kortti
- Nimi: Olorotitan arharensis
- Suomeksi: Jättiläisjoutsen
- Nimen merkitys: ”Jättiläisjoutsen” (kreikan oloros = joutsen, titan = jättiläinen)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, noin 66 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Venäjä (Amur-jokialueella)
- Pituus: Jopa 12 metriä
- Paino: Arviolta 3–5 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Kirveen muotoinen epäsymmetrinen harja, 18 kaulanikamaa (eniten minkään ankannokkaisen), yksi viimeisistä lambeosauriineista ennen sukupuuttoa
Olorotitan on yksi kauneimpia ankannokkaisia dinosauruksia koskaan. Sen nimi tarkoittaa ”jättiläisjoutsenta” — kreikan oloros (joutsen) ja titan (jättiläinen). Suomeksi tätä lajia voidaan kutsua jättiläisjoutseneksi sen poikkeuksellisen pitkän kaulansa takia.
Jättiläisjoutsen eli myöhäisellä liitukaudella noin 66 miljoonaa vuotta sitten — aivan ennen dinosaurusten sukupuuttoa. Sen fossiilit löydettiin Venäjän Amur-joen alueelta, ja laji kuvattiin tieteellisesti 2003 paleontologi Pascal Godefroit ja kollegoiden toimesta. Aikuinen yksilö oli jopa 12 metriä pitkä ja painoi 3–5 tonnia — keskisuuri lambeosauriini mutta poikkeuksellisen pitkäkaulainen.
Eriskummainen kirvesmuotoinen harja
Olorotitanin tavaramerkki on sen epäsymmetrinen kirvesmuotoinen harja — se on iso, kallistunut taaksepäin ja sivulle, aivan erilainen kuin minkään muun lambeosauriinin harjamuoto. Lambeosauruksen kirvesmuoto on suorempi ja symmetrisempi, kun taas tämän lajin harja on omalaatuisin koko ankannokkaisten joukossa.
Harjan epäsymmetria on ollut keskustelunaihe — saattaako se olla yksilöllinen muunnos vai lajin yleinen piirre? Nykyinen konsensus on, että harja oli todella epäsymmetrinen normaalistikin, ja sen tehtävänä oli erottaa jättiläisjoutsen muista alueen lambeosauriineista. Se saattoi myös toimia sukupuolivalinnan koristeena — suurempi ja dramaattisempi harja kertoi koirasen elinvoimasta.
18 kaulanikamaa — ennätys
Tämän lajin todella ainutlaatuinen piirre on sen poikkeuksellisen pitkä kaula — 18 kaulanikamaa, eniten minkään tunnetun ankannokkaisen kaulassa. Useimmilla hadrosauridilla on 12–15 kaulanikamaa. Lisänikamat antoivat eläimelle joutsenmaisen pitkän ja joustavan kaulan, mistä sen nimi johtuu.
Pitkä kaula oli ekologinen etu. Eläin pystyi yltämään kauemmaksi ja korkeammalle kuin kilpakumppaninsa, löytäen ravintoa paikoista joihin muut ankannokkaiset eivät päässeet. Tämä on samantyyppinen sopeutuma kuin nykyisillä kirahveilla — pitkä kaula avaa uudenlaiset ravinnonlähteet.
Yksi viimeisistä lambeosauriineista
Lajin ikä on erityisen mielenkiintoinen. 66 miljoonaa vuotta sitten oli käytännössä sukupuuttoraja — se eli aivan ennen Chicxulubin asteroidin iskua ja kaikkien dinosaurusten katoamista. Tämä tekee tästä eläimestä yhden viimeisimpiä lambeosauriineja ja ankannokkaisia yleensäkin.
Mielenkiintoisesti pohjoisamerikkalaiset lambeosauriinit hävisivät aikaisemmin — Corythosaurus, Lambeosaurus ja muut olivat jo 5–10 miljoonaa vuotta sukupuuttoon menneitä, kun jättiläisjoutsen vielä eli Aasiassa. Tämä viittaa siihen, että Aasia oli lambeosauriinien viimeinen puolustuslinja — ilmeisesti sen ilmasto ja kasvillisuus sopi ryhmälle paremmin kuin muuttunut Pohjois-Amerikan ympäristö.
Amur-joen ”Pompei”
Fossiilialue on poikkeuksellisen rikas. Pitkin Amur-jokea on löytynyt satoja yksilöitä samalta alueelta, mikä viittaa siihen että laji eli suurissa laumoissa. Joki saattoi olla säännöllinen tulva-alue, joka tappoi kokonaisia laumoja yhdellä kertaa — paikallisia ”Pompejen tragedioita”, jotka jättivät jälkeensä tieteellisesti korvaamattomia fossiililöytöjä.
Tämä fossiilirikkaus tekee siitä yhden parhaiten tunnetuista lambeosauriineista Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Paleontologit ovat voineet tutkia sekä aikuisten että nuorten yksilöiden luustoja, kasvukaavoja ja jopa ihojälkiä. Alue on Venäjän dinosauruspaleontologian kruununjalokivi.
Olorotitanin perintö
Tämä laji on tärkeä kahdesta syystä. Ensinnäkin se osoittaa, että lambeosauriinien harjamuodot olivat monimuotoisempia kuin aiemmin ajateltiin — sen epäsymmetrinen kirvesharja on ainutlaatuinen koko ryhmässä. Toiseksi sen pitkä elinkaari aivan sukupuuttoon asti kertoo, että Aasian ankannokkaiset olivat erityisen kestäviä ja sopeutuneita myöhäisen liitukauden muuttuviin olosuhteisiin. Se on yksi venäläisen dinosauruspaleontologian merkittävimpiä löydöksiä. Amur-joen alueen tutkimus jatkuu edelleen, ja uusia fossiililöydöksiä tehdään säännöllisesti. Jokainen uusi löytö lisää tietoamme siitä, miten viimeiset lambeosauriinit elivät juuri ennen dinosaurusten sukupuuttoa — ja miksi ne menestyivät Aasiassa silloin, kun niiden pohjoisamerikkalaiset sukulaisensa olivat jo kadonneet.
Lue lisää muista ankannokkaisista: