Psittacosaurus – Papukaijalisko — sarvidinosaurusten kaksijalkainen esi-isä
Dino-kortti
- Nimi: Psittacosaurus mongoliensis
- Suomeksi: Papukaijalisko
- Nimen merkitys: ”Papukaijalisko” (kreikan psittakos + sauros)
- Eli: Varhainen liitukausi, noin 126–101 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Kiina, Mongolia, Venäjä, Thailand
- Pituus: 1–2 metriä
- Paino: Arviolta 20–80 kg
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Papukaijamainen nokka, kaksijalkainen (toisin kuin myöhemmät sarvidinosaurukset), ei otsasuojusta eikä sarvia, pitkät pyrstön piikkimäiset rakenteet, yksi parhaiten tunnettuja dinosauruksia (satoja fossiileja), todellinen väritys rekonstruoitu
Psittacosaurus on yksi parhaiten tunnettuja dinosauruksia koko paleontologiassa — siitä on löydetty satoja yksilöitä, ja sen anatomia, väritys ja jopa käyttäytyminen tunnetaan poikkeuksellisen hyvin. Sen nimi tarkoittaa ”papukaijaliskoa” kreikan sanoista psittakos (papukaija) ja sauros (lisko). Suomeksi lajia voidaan kutsua papukaijaliskon sen papukaijamaisen nokan takia.
Papukaijalisko eli varhaisella liitukaudella noin 126–101 miljoonaa vuotta sitten — hämmästyttävän pitkä aika, 25 miljoonaa vuotta. Se levisi laajalle Aasiaan: Kiinaan, Mongoliaan, Venäjälle ja jopa Thaimaahan. Aikuinen yksilö oli vain 1–2 metriä pitkä — pieni ja kaksijalkainen, hyvin erilainen kuin myöhemmät jättiläismäiset sarvidinosaurukset.
Sarvidinosaurusten esi-isä
Psittacosaurus kuuluu ceratopsian ryhmän varhaisimpiin edustajiin. Se on sarvidinosaurusten esi-isähaaran jäsen, mutta siltä puuttuvat lähes kaikki myöhempien ceratopsien tunnusmerkit — ei sarvia, ei otsasuojusta, ei nelijalkaista asentoa. Sen ainoa selvästi ceratopsian piirre on papukaijamainen nokka — vahva, alaspäin kaartuva leuka, joka oli tehokas kasviravinnon katkaisemiseen.
Tämä tekee lajin merkittäväksi: se näyttää, mistä lähtöpisteestä Kosmoceratopsin 15-sarvinen näyttely ja Torosauruksen 2,6 metrin kallo kehittyivät. Evoluutio muokkasi vaatimattoman kaksijalkaisen kasvinsyöjän 60 miljoonan vuoden kuluessa nelijalkaiseksi panssaroiduksi jättiläiseksi.
Todellinen väritys selvitetty
Vuonna 2016 tutkijat Jakob Vinther ja kollegat julkaisivat hämmästyttävän tutkimuksen: Psittacosauruksen todellinen väritys oli rekonstruoitavissa melanosomianalyysin avulla. Tulokset paljastivat:
- Tumma selkä ja vaaleat jalat — klassinen vastavaritys, joka piilottaa eläimen saalistajilta
- Tumma kasvojen alue — mahdollisesti uhkailukuvio
- Pyrstön piikit olivat vaaleita tai värittömiä
Tämä väritys viittaa siihen, että laji eli metsäympäristössä — vastavaritys toimii parhaiten valaistuksessa, joka tulee ylhäältä latvuston läpi. Avoimilla alueilla vastavaritys olisi erilainen. Tämä on yksi harvoista tapauksista, joissa dinosauruksen elinympäristö voidaan päätellä sen värityksen perusteella.
Pyrstön piikit — koristeet vai aistielimet?
Psittacosauruksen yksi omaleimaisimpia piirteitä on pitkät, ohuen piikkimäiset rakenteet pyrstön yläosassa. Nämä eivät olleet höyheniä eivätkä selkäpiikkejä, vaan putkilomaisia rakenteita — mahdollisesti keratiinia tai jotain vastaavaa materiaalia.
Piikkien tarkoitus on kiistanalainen. Ne saattoivat olla parittelunäyttörakenteita (kuten riikinkukon pyrstö), lajintunnistusmerkkinä tai jopa aistieliminä, jotka tunnistavat ilmavirtausten suuntaa. Einiosauruksen ja Diabloceratopsin kaltaisilla myöhemmillä sarvidinosauruksilla koristeet kehittyivät otsasuojukseen — lajin pyrstöpiikit saattavat edustaa tämän taipumuksen alkumuotoa.
Satoja fossiileja
Psittacosaurus on yksi fossiilirikkaimmista dinosauruksista. Siitä tunnetaan yli 400 yksilöä — nuoria, aikuisia, poikasia ja jopa kokonaisia perheryhmiä. Yhdessä erityisen merkittävässä fossiilissa näkyy aikuinen yksilö 34 poikasen ympäröimänä — todiste vanhempien hoivasta tai ryhmäkäyttäytymisestä.
Tämä fossiilirikkaus on mahdollistanut poikkeuksellisen yksityiskohtaisen tutkimuksen: paleontologit tuntevat hänen kasvunopeudet, ikävaiheiden anatomian, ruokavalion (gastrolitit eli vatsaspyöritykset on löydetty) ja jopa mahdolliset sairaudet.
Psittacosauruksen perintö
Psittacosaurus on paleontologian tutkimuskulmakivi — yksi parhaiten tunnettuja dinosauruksia ja korvaamaton tietolähde sarvidinosaurusten varhaisesta evoluutiosta. Se osoittaa, kuinka vaatimattomista alkumuodoista evoluutio voi johtaa Pentaceratopsin kaltaisiin viisisarvisiin jättiläisiin. Se on myös yksi harvoista dinosauruksista, joiden todellinen väri tunnetaan — pala mesotsoista aikaa värissä, ei mustavalkoisena.
Tutustu muihin sarvidinosauruksiin